Sveitsin luotsi lähetti terveisiä Leijonille – ”Arvostan suuresti suomalaista kiekkoilua”
Kuva: Ilari Isotalo
Sveitsi teki lopulta ison palveluksen Leijonille, kun se voitti Latvia heidän turnauksen päätösottelussa, minkä myötä Leijonat pääsivät Latvian sijaan puolivälieriin.
Samalla päättyi myös Sveitsin päävalmentajan Sean Simpsonin taival Sveitsin maajoukkueen peräsimessä, sillä hän matkaa ensi kaudeksi KHL:ään Lokomotiv Jaroslavin peräsimeen.
Simpson antoi Leijonille onnentoivotukset puolivälieräotteluita varten Latvia-ottelun jälkeen.
– Arvostan suuresti suomalaista kiekkoilua. Toivotan heille kovasti onnea jatkoon, Simpson sanoi.
Sveitsin osalta turnaus päättyi lopulta iloisissa merkeissä, vaikka jatkopaikka jäikin saavuttamaan.
– Saimme nyt erittäin hyvän alun pelille, mutta taas 3-0-tilanteessa hölläsimme liikaa. Osoitimme sen jälkeen erityisesti johtavien pelaajien toimesta sitkeyttä ja pystyimme pitämään johtoasemamme, Simpson kiitteli ja kävi läpi mennyttä turnausta.
– Hävisimme kolme ensimmäistä ottelua, mutta voitimme seuraavista neljästä kamppailusta kolme. Sillä tavalla petrausliike oli erittäin hyvä ja se osoitti myös kovasti luonnetta. Sen suhteen pelaajamme tekivät erittäin hyvää työtä.
Simpsonilla itsellä haasteet jatkuvat hyvin nopeasti uuden projektin parissa.
– Nyt kun tämä turnaus on ohi, lähden ensi viikolla Jaroslaviin, missä pääsen juttelemaan pelaajien kanssa ja tutustumaan heihin. Tulee olemaan kiireinen viikko.
Sveitsin peräsimessä erittäin hyvää työtä tehnyt kanadalaisluotsi odottaakin innolla sitä, mitä edessä onkaan.
– Tiedä sen, että KHL on erittäin kova sarja ja tiedän, että Jaroslav on erittäin kiekkohullu kaupunki, jossa lajista pidetään todenteolla. Se on suuri kunnia, että voin olla siellä heidän seuraava päävalmentaja.
– En tunne mitään erityisiä paineita sinne lähdettäessä, vaan asetan enemmänkin itselleni paineita sen suhteen, että pystyn olemaan menestyvä valmentaja myös siellä, Simpson summaa lähtökohtia seuraavaa tehtävää ajatellen.
Ilari Savonen, Minsk
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu