SaiPa julkisti neljä sopimusta
SaiPa on hankkinut puolustukseensa KooKoossa päättyneen kauden pelanneen Lasse Lappalaisen sekä hyökkäykseen Espoon Bluesissa ja K-Vantaassa pelanneen Matti Järvisen.
Lisäksi Markku Flinck ja Miika Huhtanen jatkavat Lappeenrannassa.
Lappalainen, 24, on KalPan kasvatti, joka pelasi Kuopiossa aina kauteen 2010-2011 saakka, jolloin teki sopimuksen Kajaanin Hokkin kanssa. Sitä seuraavat kaksi kautta hän pelasi Savonlinnassa SaPKossa ja päättyneen kauden Mestiksen mestaruuden voittaneen KooKoon takalinjoilla.
Mestiksessä hän on pelannut urallaan 122 ottelua tehopistein 19+32=51. Palkintokaapista löytyy Mestis-mestaruuden lisäksi A-nuorten SM-liigan voitto kaudelta 2007-2008 ja puolustajien maalipörssin voitto (14) samasta sarjasta kaudelta 2008-2009. Lappalaisen sopimus kattaa kauden 2014-2015 ja SaiPalla on optio kaudesta 2015-2016.
Järvinen, 24, on Espoossa kiekko-oppinsa saanut iso (193 cm/95 kg) keskushyökkääjä, joka on pelannut Liigassa Bluesin riveissä kolmella kaudella yhteensä 51 ottelua tehopistein 3+5=8. Päättyneellä kaudella Hän edusti Bluesia Liigassa 17 ottelua tehopistein 2+0=2 sekä Mestiksessä K-Vantaata 11 ottelussa tehopistein 3+4=7.
Järvisen sopimus kattaa kauden 2014-2015 ja pitää sisällään SaiPan option kaudesta 2015-2016.
Markku Flinck, 29, on espoolaisen juniorimyllyn läpikäynyt sentteri, joka on pelannut SaiPassa kolme täyttä kautta. Liigaurallaan hän on saalistanut 186 ottelussa tehopisteet 19+36=55. Päättyneellä kaudella Flinck pelasi runkosarjassa 57 ottelua tehopistein 5+12=17 ja pudotuspeleissä 11 ottelua ilman tehopisteitä. Flinckin sopimus kattaa kauden 2014-2015.
Miika Huhtanen, 20, on SaiPan oma kasvatti. Kaudella 2009-2010 hän voitti B-junioreiden SM-sarjassa puolustajien maali-, syöttö- ja pistepörssin.
Viime kaudella Huhtanen pelasi A-nuorten SM-liigassa 24 ottelua tehopistein 2+5=7. Liigassa hän puki kolmeen otteluun, joissa ei kertynyt tehopisteitä. Huhtasen sopimus kattaa kaudet 2014-2015 ja 2015-2016 sekä pitää sisällään SaiPan option kaudesta 2016-2017.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä