Markkasen piinapenkissä Michael Keränen: ”Kisapassiani ei ole vielä leimattu!”

Kuva: Juha Tamminen
Jääkiekkomaajoukkue juhlii vappua työn merkeissä kohdatessaan Helsingissä Venäjän. Ilveksestä HIFK:n riveihin juuri siirtynyt Michael Keränen on ollut yksi maajoukkuekevään väriläiskistä, ja on hyvin lähellä jopa MM-kisapaikkaa.
24-vuotias hyökkääjä ei ole mikään suupaltti, kuten alta huomaatte. Enemmänkin hän keskittyy puhumaan teoillaan.
Millaisia kokemuksia ensimmäiset maaottelusi olivat?
– Ekassa pelissä tuli loukkaantuminen, joten olisi voinut mennä paremmin. Muuten on mukavat fiilikset peleistä.Miltä pelit ovat kaikkineen tuntuneet?
– Pari ekaa (Latvia ja Saksa) maata eivät olleet kovia, mutta Slovakia oli vauhdikkaampi ja osasi pelata hyvin.Miltä tuntui se, että teit heti tehoja?
– On kivaa, että tulee tehoja. Niitä minulta odotetaan paljon. On hienoa, että olen onnistunut.Oletko sen tyyppinen pelaaja, että ns. elät tehoista?
– Kyllä sen voi sanoa näin. Se ruokkii itseluottamusta, kun saa pojoja. Yritän kuitenkin pelata täällä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.
”Olen nauttinut koko ajasta”
Keräsen liigakausi päättyi kovaan pettymykseen, kun Ilves jäi pudotuspelien ulkopuolelle runkosarjan viimeisellä kierroksella. Sen jälkeen Keränen on kerännyt henkilökohtaista kunniaa, kun hänet valittiin sekä pelaajien että jääkiekkotoimittajien äänestyksissä Liigan parhaaksi pelaajaksi. Päävalmentaja Erkka Westerlund palkitsi Keräsen myös maajoukkuekutsulla heti MM-leirityksen ensimmäisestä viikosta alkaen. Onko leiritys tuntunut pitkältä?– Aika on kyllä mennyt nopeasti. Nyt kun asiaa miettii, niin välillä tuntuu, että leiri on ollut pitkä, mutta koko ajan tulee uutta. Olen kuitenkin nauttinut koko ajan ajasta täällä.Auttaako se, että leiriviikot ovat aika lyhyitä ja välillä pääsee kotiin?
– Siinä on aina muutama päivä aikaa olla kotona. Se auttaa aina jaksamaan seuraavalle viikolle.Onko aika maajoukkueen mukana korvannut sitä, että kausi Ilveksen kanssa loppui runkosarjaan?
– Kyllä se on niin tehnyt pikkuhiljaa. Enää kauden pelit eivät kaivele niin paljon. Toivottavasti nyt mennään loppuun asti tässä.Mikä on ollut parasta tässä ajassa?
– Pelit ovat hienoja. Sanotaan, että ne.
”Olisi hienoa pelata kisoissa”
Keräsen allekirjoituksesta kilpailivat varmasti monet seurat, ja lopulta mies valitsi HIFK:n. Saman tien, kun seura tiedotti Keräsen vuoden sopimuksesta, alkoivat spekulaatiot siitä, pelaako Keränen seurassa yhtään ottelua, vai tekeekö hienon kevään ja mahdollisen MM-komennuksen voimin ”anttiraannat” ja lähtee tilaisuuden tullen NHL-jäille. Millainen tavoite MM-paikka on sinulle?– Se on iso tavoite. Se on loppukauden päätavoite. Olisi hienoa pelata kisoissa.Miten vahvoilla uskot olevasi valinnoissa?
– Pitää vielä parantaa. En usko, että passiani on vielä leimattu. Nämä pelit pitää pelata hyvin.Millaista viikonloppua odotat?
– Odotan kovaa viikonloppua. Siellä on kovat jengit vastassa. Jyvät erottuvat akanoista.Tuleeko näistä urasi kovimmat pelit?
– Voisin uskoa niin. Epäilen, ettei Liigassa ole näin kovia pelejä. Muita pelejähän minulla ei olekaan.Panu Markkanen Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:stä jälleen surkeita suomalaisuutisia: Kasperi Kapanen pitkään sivussa
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Kaleva: NHL:ssä hyllytetty Emil Pieniniemi kiistää katoamisväitteet – ”Ei pidä paikkaansa”
- Ville Peltonen vertaa Sveitsiä ja Liigaa HS:lle – tässä suurin ero: ”Fantastisella tasolla”
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Florida Panthersille tipahti loistavia suomalaisuutisia NHL:ssä!
- Doug Shedden lähetti suorat terveiset Liiga-tuomareille
- Urheilucast: HIFK, TPS ja Ilves tekivät tarjouksen nuorelle Liiga-tähdelle – pakit tuli!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- Liiga-seuran luvut julki: isot tappiot!
- HIFK teki emämunauksen! HS: Huippunimi tarjosi itseään seuralle – ”Yksi parhaista”
- Tappara-hyökkääjä: Uusi osoite Liigasta!
- Jonne Virtanen: tässä on ensi kauden työpaikka!
- Ikoninen kaksikko palaa yhteen – Jokerit jysäytti yllätysdiilin!
- Patrik Laineen Montreal painoi jättiuutisen tiskiin!
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- HIFK:sta tuli yleinen vitsi – nyt iski kansainvälinen ravintolaketju
- NHL-pakki iski Connor McDavidia arkaan paikkaan – nyt pamahti sakot
- IS: HIFK:n uusi pelaajahankinta selvisi!
- Urheilucast: Juhamatti Aaltoselta paljastus NHL-virityksistään – tähän seuraan oli lähellä siirtyä