Lukko purki yhden sopimuksen ja teki yhden jatkon
Kuva: Ilari Isotalo
Rauman Lukko ja puolustaja Roni Viirlas ovat purkaneet sopimuksensa yhteisymmärryksessä. 21-vuotias Viirlas siirtyi Raumalle kasvattajaseuransa TPS:n riveistä B-juniori-ikäisenä kaudella 2010-11.
Päättyneellä kaudella Viirlas kiekkoili pääasiassa Mestiksen TUTO:ssa, jossa otteluita kertyi 24 tehoin 1+5. Lukon paidassa hän keräsi kahdella kaudella 24 pelaamassaan Liiga-ottelussa myös tehot 1+5.
Pudotuspelejä tilille kertyi edelliskaudelta 14, joissa hän viimeisteli yhden maalin ja antoi yhden maaliin johtaneen syötön.
Roni Viirlas on heti vapaa etsimään itselleen uuden seuran.
Hyökkääjä Teemu Nurmi on puolestaan allekirjoittanut sopimukseensa vuoden jatkon eli Nurmen ja Lukon välinen sopimus kattaa nyt myös kauden 2015-16. 186-senttinen ja 88-kiloinen laituri on noussut Raumalla joukkueensa kantaviin voimiin ja alkava kausi onkin jo kuudes Lukko-paidassa.
Raumalla Nurmi on pelannut 0,5 pisteen tehokkuudella per ottelu, sillä Raumalla vietettyjen vuosien aikana mies on kirjauttanut tehot 50+56 pelaamassaan 212 runkosarjan ottelussa.
Pudotuspelejä Lukko-paidassa on kertynyt tähän mennessä 60, joissa on syntynyt tehot 12+13.
Kulunut kausi oli 29-vuotiaan Nurmen osalta loukkaantumisten värittämä, eikä Tappara-kasvatille kertynyt kuin kuusi runkosarjaottelua. Pudotuspeleissä hän iski 13 ottelussa komeat tehot 4+4.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona