Välieräsankari Ville Nieminen: ”Tämä oli edullinen opetus meille”
Kuva: Ilari Isotalo
Jatkoerässä perjantai-illan sankariksi noussut Ville Nieminen näki 3-2-kamppailussa myös paljon parannettavaa.
Vaikka voitto irtosikin lopulta toisessa välierässä, tuli se kaikkea muuta kuin helposti. Lukko nousi aivan kolmannen erän lopussa vielä tasoihin, kun Jesse Virtanen iski ottelun jatkoerään.
– Vähän siinä lopussa kavettiin verta nenästä. Sanotaan niin, että tämä oli halpa opetus meille, Nieminen ynnäsi ottelun jälkeen.
Vaikka joukkuetta koeteltiin, ei usko kuitenkaan missään vaiheessa tuntunut loppuvan. Tappara tulikin jatkoerään selvästi aktiivisemmin ja otti ottelun hallinnan nimiinsä.
– Kyllähän tämä huippu-urheilu vaatii melkoisesti jännettä. Ja se ei saa katketa, vaikka sitä koetellaan. Meillä se kiristyy entisestään joukkueena sekä henkilökohtaisesti.
– Tiedettiin tasan tarkkaan, mitä me siinä tehtiin. Päätettiin, että kiristetään jännettä, Nieminen kertasi nousua päätöserän takaiskusta.
Ilta huipentui toimivaan ylivoimaan, kun Nieminen kappelimestarina pääsi iskemään illan ratkaisun.
– Se oli suora hyökkäys, missä itselle tuli paikka iskeä toisesta aallosta. (Jan-Mikael) Järvinen näki loistavasti sen syötön ja itse ajelin kohti maalia lapa ja oravanhäntä jäässä, Nieminen kertasi.
Voiton myötä Tappara pääsee lähtemään lauantain kolmanteen välierään 2-0-tilanteessa. Ottelu alkaa lauantaina klo 17.00.
Ilari Isotalo, Rauma
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!