Teemu Selänne muistelee pitkää uraa: ”Hän todellakin halusi satuttaa”
Teemu Selänne intoutui viikonloppuna SuomiKiekko-sivuston haastattelussa muistelemaan uraansa taaksepäin. NHL:ssä syksyllä 1992 aloittanut Selänne muistaa uransa alkuvuosilta etenkin pelin kovuuden olleen eri luokkaa kuin nykyään.
– Peli oli silloin tosi paljon rumempaa ja raaempaa. Keppiä tuli ja meininki oli todella ilkeää. Silti tuntuu, että se oli hieman erilaista. Nykyään päähän tulee enemmän osumia kuin silloin. Tai ainakin niistä puhutaan enemmän, Selänne muistelee SuomiKiekko-sivustolle.
Selänne myös muistelee, miten 90-luvulla tietoisuus aivotärähdyksistä ei ollut nykypäivän tasolla. Mike Peca ajoi Selänteen Vancouverissa 1994 todella rumasti pystyyn keskialueella päähänkohdistuneella taklauksella.
– Eka muistikuva sen taklauksen jälkeen on vasta kopista kymmenen minuuttia tilanteen jälkeen. Ja mä pelasin kaksi päivää sen jälkeen St. Louisisissa. Oli pää kipeä, niskat jumissa ja tosi sumee olo muutenkin. Ei tiedetty näiden asioiden vaarallisuudesta .
Kaikkien aikojen suomalaispelaaja ei mieti montaa sekuntia kysyttäessä ilkeimmästä pelaajasta tämän uralla.
– Kyllä Chris Pronger oli ilkeä kaveri, joka todella tykkäsi käyttää mailaa. Pronger todella halusi satuttaa ja sai silläkin sitä kunnioitusta. Mutta oli hän fiksukin pelaaja. Oli erittäin mukavaa myöhemmin pelata hänen kanssaan samassa joukkueessa, Selänne sanoi.
Tommi Seppälä, Anaheim
Twitter:@TommiSeppala
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!