Teemu Selänne: ”Erkka Westerlund on tässä asiassa täydellinen edelläkävijä”
Kuva: Juha Tamminen
Uransa kuudennet olympialaiset helmikuussa pelannut Teemu Selänne intoutui menneellä viikolla Anaheimissa kehumaan estoitta maajoukkueen päävalmentajaa Erkka Westerlundia.
Selänne uskoo, että Westerlundin johdolla Jokereilla on KHL:ssä erinomaiset mahdollisuudet.
– Joukkuepelillä uskon, että Jokerit pärjää. Erkka on yksi maailman parhaista valmentajista, joka on tuomassa ihan uutta systeemiä lajiin. Siinä pelaajien oma tekeminen sekä vastuu korostuu. Karmealla itseluottamuksella ja uskolla, mutta fiksusti, Selänne näkee Jokerien eväät Westerlundin johdolla.
Suomen kaikkien aikojen jääkiekkoilija korostaa Westerlundin kohdalla erityisesti vuorovaikutustaitoja.
– NHL:ää, kun katsoo, niin monet valmentaa liikaa pelolla. Jätkät pelkää, että jos menettää kiekon, lähtee duunipaikka. Mitään loistavaa ei voi tehdä pelon kautta. Erkka osaa rohkaista ja saa pelaajista parhaan esiin. Erkalla on hyviä asioita menossa ja tässä hän on täydellinen edelläkävijä, Selänne hehkuttaa SuomiKiekko-sivustolle.
Uransa, todennäköisesti, viimeistä kautta pelaava Selänne uskoo, että Westerlund voisi pärjätä myös NHL:ssä. Ylipäätänsä suomalaistähti kaipaisi NHL:n valmentajakulttuuriin uusia tuulia.
– Erkka pärjäisi täällä ilman muuta. Tuollainen valmentaja voisi tulla tänne ja oikeasti muuttaa koko tän systeemin. Se toimisi jos Erkka saisi täältä hyvät kakkoset ja yhdistäisi vähän eurooppalaista ja pohjoisamerikkalaista hommaa, Selänne näkee.
– Muutenkin tää touhu täällä on sellaista piiri pieni pyörii. Valmentajat ei kauheasti liigassa vaihdu, kun tää on tällaista buddy-buddy-hommaa. Tuuletus tällä puolella olisi kiva nähdä. Ja se, että pelaajia alettais ruokkia itseluottamuksella eikä pelolla, Selänne jatkaa.
Tommi Seppälä, Anaheim
Twitter: @TommiSeppala
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!