Saku Koivu ratkaisijana Vancouverissa: “Jos nyt saataisiin rytmi päälle”
Anaheim Ducks kävi lauantaina Vancouverissa ottamassa helpohkon 5-1-voiton paikallisesta Canucksista. Ducksille tuskin tuli edes hiki, siksi helpolla Canucks ankkojen käsittelyssä kaatui. Ducksin sankariksi nousi tehoin 1+1 kuivan kautensa päättänyt Saku Koivu.
Saku Koivulla ei ole viime aikoina kulkenut tehojen muodossa. Yksitoista edellistä peliä olivat tuottaneen turkulaissentterille vain yhden pisteen. Lauantaina Koivu nousi kuitenkin vihdoin esiin myös tehotilastossa iskemällä Canucksin selkärangan katkaisseen 3-1- maalin ja alustaen 4-1-osuman.
– Tässä tilassa, missä joukkue on, ei omilla tehoilla niin merkitystä ole, mutta totta kai sitä alkaa miettiä, mitä tekee toisin tai erilailla kuin vaikka alkukaudesta. Onhan se ihan normaali reaktio, että luonnollinen suoritus syntyy hyvän olon aikana, Koivu kommentoi kuivaa kautta SuomiKiekko-sivustolle.
Joukkueena Ducksilla on ollut Koivun tavoin omat pomppunsa matkalla. Perjantaina Edmontonissa hävinnyt Ducks on pelannut kevätkaudella vuoristoradalla, missä otteet ovat vaihdelleet hyvien ja vähemmän hyvien välillä. Trendi muistuttaa viime kautta, jolloin hyvä alkukausi hyytyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.
– Alkukaudesta saatiin pomput, maaliverkot soi ja itseluottamus nousi. Nyt niitä ei ehkä olla saatu eikä kokonaisvaltainen pelaaminenkaan ole ollut hyvää. Ei pelata syvään ja menetetään kiekkoa keskialueella. Se sitten kertaantuu. Pitkällä kaudella kaikilla on näitä heikompia jaksoja, Koivu pyöritteli.
– Viime kaudella tämä vaihe tuli väärään aikaan. Toivottavasti tällä kertaa saadaan se tästä kääntymään, Koivu jatkoi.
Playoff-virettä ei voi kääntää päälle napista, joten miten se sitten synnytetään?
– Pelirytmi ja tempo pitää löytyä ja pelata voittavaa kiekkoa, kuten tänään. Yksinkertaisesti varman päälle, koska meillä on taito tehdä ne maalit. Jos pystyis voittamaan nyt 6-7 peliä tähän ja saisi pelin erikoistilanteineen kuntoon. Sitten kaikilla olis hyvä fiilis lähteä playoffiin. Siitä se lähtee, Koivu vastaa SuomiKiekko-sivustolle.
Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!