Pudotuspelien pörssikärki Tomi Sallinen: ”Voitto ei tule jännittämällä”
Kuva: Juha Tamminen
Rauman Lukon ja Espoon Bluesin puolivälieräsarja on ollut kevään oudoin, sillä kaikki joukkueiden pelaamat neljä ottelua ovat päättyneet vierasvoittoihin. Sarja on tilanteessa 2-2, kun kiekko tippuu seuraavan kerran jäähän Raumalla perjantaina.
– Turha sinne on mennä jännittelemään. Silloin sitä voittoa ei ainakaan tule, pohtii Bluesin monivuotinen luottosentteri ja tämän kevään pudotuspelien pistepörssiä johtava Tomi Sallinen ottelun alla SuomiKiekko-sivustolle.
Blues harjoitteli aamulla kevyesti Espoossa hävittyään eilen jatkoerässä Lukolle. Sen jälkeen joukkue matkusti Raumalle jo näin peliä edeltävänä päivänä.
– Kävimme läpi muutamia pelillisiä asioita, ja nyt niistä on otettu opiksi. Katseet on nyt suunnattu huomista kohti, Sallinen kertoo.
Mitä Bluesin päävalmentaja Jyrki Aho teroitti miehistölleen? Onko vierasvoittojen sarjaan mitään järkeenkäypää selitystä? Miksi Sallinen on tähänastisen kevään tehokkain pelaaja?
Toimittaja Panu Markkanen kysyi näitä piinapenkissään. Sallisen vastaukset julkistetaan seuraavana pelipäivänä SuomiKiekko-sivustolla.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden