”Varmasti jokainen on joskus unelmoinut Teemun kanssa pelaamisesta”
Suomen maajoukkueen puolustajalegendat Kimmo Timonen ja Sami Salo voivat levollisin mielin vetäytyä leijonajoukkueesta. Uuden sukupolven supertalentit, Sami Vatanen ja Olli Määttä, loistivat Sotshissa siihen malliin.
Etenkin Vatanen pääsi vihdoin maajoukkueessa pelaamaan juuri niillä vahvuuksilla, minkä vuoksi nuori jyväskyläläinen on NHL:ään hankittu. Jalka ja kiekko liikkuivat ja tehoja (6, 0+5) syntyi. Anaheimissa pienemmälle vastuulle jäänyt Vatanen nautti vastuusta. SuomiKiekko-sivusto tavoitti Vatasen maanantaina Anaheimista.
– Täytyy kyllä sanoa, että nautin pelaamisesta siellä. Joukkueen, mutta myös omasta puolesta pelaaminen oli erittäin hauskaa ja nautin ihan jokaisesta hetkestä. On aina hauskaa pukea maajoukkuepaita ylle, Vatanen sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
NHL:ssä Vataselle ei silti välttämättä liene olympialaisten kaltaisia vapauksia luvassa olympiaonnistumista huolimatta. Ducksin puolustuskaluston nokkimisjärjestyksessä häntäpäässä toistaiseksi ollut Vatanen elää NHL-arkea päivä kerrallaan.
– No siitä mä en tiedä. Katsotaan mitä tapahtuu. Täällä ei ole koskaan tietoa, että missä ollaan seuraavana päivänä, siirtohuhuissakin pyörinyt Vatanen sanoo.
”Parempaankin oli mahdollisuus”
Joukkueena Suomi oli Sotshissa voittajajoukkue Kanadan ohella ylivoimaisesti yhtenäisin ryhmä. Avainpelaajien loukkaantumisista kärsinyt leijonalauma voitti lopulta pronssia. Mitali oli Vatasen olympiauran ensimmäinen. – Loppupeleissä jäi tosi hyvä maku. Kaikki vaan nautti toistensa kanssa pelaamisesta ja pelasivat kukin omaa peliään. Ei siinä sen kummempaa. Onhan se aika huikeaa, kun kattelee, että kenen kanssa tuolla pääsi pelaamaan, Vatanen hehkuttaa. – Toisaalta jäi harmittamaan se, että vielä parempaankin oli mahdollisuus. Mutta tällä kertaa kävi näin, JYP-kasvatti lisää. Vatasella on myös etuoikeus päästä lähietäisyydeltä Teemu Selänteen uran viimeisiä otteluita niin maajoukkue- kuin NHL-tasolla. – Kukapa siitä ei nauttisi. On siinä vaan sellainen peluri ja kaveri. Varmasti jokainen on joskus unelmoinut Teemun kanssa pelaamisesta ja se on nyt ollut mahdollista. Hieno juttu, Vatanen päättää. Tommi Seppälä, Vancouver Twitter: @TommiSeppalaLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!