Olli Jokinen: “Se oli ensimmäinen, mitä Lundqvist sanoi minulle”
Suomi ja Ruotsi pelaavat perjantaina olympialaisten hegemoniavälierässä Sothissa pääsystä olympiafinaaliin. Kahdeksan vuotta takaperin Ruotsi möyhensi Suomen Torinon loppuottelussa 3-2. Tuon tappion muistaa erityisesti Suomen nykyjoukkueesta ainakin Olli Jokinen.
Jokisella oli nimittäin aivan ottelun lopusekunneilla loistopaikka, kun Suomi haki tasoitusta kuudella miehellä. Takatolpalta lähes avoimeen maalin sutinut Jokinen kuitenkin järkyttyi, kun Ruotsin maalivahti Henrik Lundqvist sai uskomattomasti mailansa varren laukauksen tielle. Tasoitus jäi syntymättä ja kulta karkasi lahden toiselle puolen.
– Minä muistan torjunnan kyllä edelleen hyvin tarkkaan. Se oli ensimmäinen asia, mitä Lundqvist aikanaan sanoi minulle, kun minut treidattiin Rangersiin. Että Olli hei, muistatko sen torjunnan, Jokinen muisteli kanadalaisen The Provincen haastattelussa.
Suomi on taistellut upeasti tiensä mitaliotteluihin, vaikka avainpelaajista suurin osa makaa sairastuvalla.
– Uskomme, että lopulta on ihan sama, mikä nimi paitasi selässä on, mistä tulet, missä pelaat tai miten kautesi on tähän asti mennyt. Suomen paitaa kannetaan ylpeydellä ja siitä pitää maksaa hintaa jäällä. Tähän olemme uskoneet ja sitä toteuttaneet vuodesta toiseen, Jokinen kuittasi.
Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!