Liigan toiminta herättää närää – ”Itsekkyys ja valehtelu nykypäivää”
Kuva: Ilari Isotalo
TUTO Hockeyn päävalmentaja Ismo Lehkonen ei ole seurannut Liigan kabinettiosaston toimintaa riemulla.
Liiga paljasti, että perjantaina paljastetaan joukkue, joka nousee ensi kaudeksi Liigaan.
Ajankohta ennen pudotuspelejä on kaikkea muuta kuin ihanteellinen Mestiksen kannalta.
– Kun tätä jääkiekkotoimintaa on katsonut, ei tässä enää yllätä mikään. Itsekkyys, valehtelu ja omien etuuksien vuoksi kaiken tekeminen on nykypäivää, Lehkonen täräytti.
– Ja se on ilmeisesti monessa paikkaa oikein hyväksyttävää, ettei missään nimessä kaveria auteta. Pidetään vain huolta, että oma massu on täynnä.
Samalla kokenut kiekkomies vetosi kiekkoyleisöön, jotta Mestiksen kevät saa ansaitsemansa huomion.
– Oli päätös mikä tahansa, mielestäni yksityinen kiekkokuluttaja pystyy parhaiten antamaan oman statementtinsä tulemalla ja käymällä katsomassa tämän sarjan pelejä. Ja osoittamaan, kuinka tärkeä työtä täällä tehdään.
– Täällä taistellaan koko ajan isoista asioita. Nytkin koko ajan pelataan runkosarjan voitosta, pudotuspelipaikoista ja karsintasarjasta. Se on paras tapa osoittaa, että jääkiekko on urheilullinen laji, missä voitolla ja tappiolla on valtava ero, Lehkonen tiivisti.
Lehkonen on aiemminkin kritisoinut suomalaista kiekkoväkeä. Luovuttamisen mentaliteetti nousi myös torstaina jälleen esille.
– Mun mielestä se ei kuulu urheiluun. Oikeissa arvoissa voittamisella ja häviämisellä on iso merkitys – siitä paras esimerkki on Sami Jauhojärvi, joka on itselleni suuri sankari.
Sotshin kisat toimivatkin Lehkosen mukaan hyvänä muistutuksena urheilun oikeista arvoista.
– Tuli oikein tippa linssiin, kun katsoin olympiavoittoa. Jokainen on voinut seurata, kuinka häntä on kivitetty, haukuttu ja otettu tukirahoja pois. Jos siinäkin olisi tehty jotain kabinettipäätöksiä, ei Jauhojärvi olisi olympiavoittaja.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!