Vaasan Sport hankki kovaluisen jenkkipelurin – nuorten maailmanmestari takavuosilta
Vaasan Sport on tehnyt pelaajasopimuksen yhdysvaltalaishyökkääjä John Henrionin kanssa. Sopimus kattaa loppukauden sekä sisältää seuran option ensi kaudesta.
Boston Bruinsin junioriorganisaatiossa kiekko-oppinsa saanut, vuonna 1991 syntynyt rightin puolen hyökkääjä tuo kaivattua osaamista ja voimaa hyökkäysosastolle.
185 senttinen ja 93 kiloinen Henrion saapuu Vaasaan ECHL –liigasta, jossa mies on tällä kaudella esiintynyt Florida Everbladesin riveissä 33 ottelussa tehoin 5+8. Edelliset neljä kautta mies edusti Hampshiren yliopiston joukkuetta NCAA –sarjassa.
Henrion pelasi kaudella 2008-09 USA:n alle 18-vuotiaiden joukkueessa osallistuen myös MM-kisoihin, josta tuliaisina kultamitali. Kaudella 2007-08 Henrion voitti EJHL:n (Eastern Hockey Junior League) maalipörssin 34 osumalla. Maalinteon lisäksi mies on osoittanut pystyvänsä myös fyysiseen peliin.
Henrion tuo Sportiin pitkästä aikaa Pohjois- Amerikkalaista räväkkyyttä ja osaamista. Hän pystyy pelaamaan sekä laidassa että keskellä. Viimeksi Atlantin takaa nähtiin pelaajia Sportin riveissä kaudella 2009-10 kun Bryan McGregor sekä Lou Dickenson edustivat Sportia.
Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä on tyytyväinen hankintaansa.
– Noin viikko sitten tuli tällainen mahdollisuus eteen, mietimme ja selvitimme asioita ja päätimme tarttua tilaisuuteen. Saatiin todella hyvät raportit kaverista sekä pelaajana että ihmisenä. Uskon että Henrion tuo uutta väriä joukkueeseen ja pystyy auttamaan meitä voittamaan pelejä, Jämsä painottaa seuran kotisivuilla.
– Henrion on hyvän laukauksen omaava hyökkääjä, joka pystyy myös fyysiseen peliin. Hän pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa ja hänet tunnetaan myös hyvänä joukkuepelaajana. Henrionin sopimuksessa on meidän optio ensikaudesta. Meillä on vielä virityksiä muillekin pelipaikoille mutta aika näyttää tuleeko vielä pelaajia vai menemmekö näillä.
Lumimyrskyn vuoksi Henrion pääsee lentämään vasta huomenna torstaina Suomeen ja tod. näk. pelaa vasta ensi viikolla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä on sarjataulukon livetilanne
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä