TPS-lupaus debytoi Liigassa – ”Vetänyt todella miehekkäästi”

© Kuva: Ilari Isotalo

TPS esittelee perjantaina uuden nimen Liigassa, kun hyökkääjä Julius Vähätalo on nostettu joukkueen kokoonpanoon.

18-vuotias ja 196-senttinen hyökkääjä ottaa paikkansa Tappara-pelissä Camilo Miettisen ja Mikko Rantasen keskeltä.

– Hän on pelannut loistava A-junioreissa tullut myös ennakkoluulottomasti meidän mukaan. Katsotaan, mihin miestä on, päävalmentaja Kai Suikkanen ennakoi.

Isokokoinen hyökkääjä on toipunut viime kauden loukkaantumisesta. Se oli syy, minkä takia hyökkääjä ei viilettänyt vielä kesällä Liigan ringissä.

Tällä kaudella meno on ollut kuitenkin vakuuttavaa. Vähätalo on iskenyt junioreissa 29 ottelussa tehot 15+17=32.

– Hän on vetänyt myös todella miehekkäästi molempien maajoukkuetaukojen aikana meidän mukana, Suikkanen lisäsi.

– Se yleensä tuppaa olemaan, että junnut tulevat vähän kummarrellen harjoituksiin mukaan. Sitä ei ole näkyvissä tässä tapauksessa.

TPS kohtaa Tapparan perjantaina klo 18.30 alkaen.

Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo