TPS informoi jatkosopimuksesta – ”Isokokoiseksi pelaajaksi hänen luistelunsa on hyvällä tasolla”

HC TPS on tehnyt keskushyökkääjä Julius Vähätalon kanssa kauden 2015–2016 loppuun asti kestävän sopimuksen, kertoo seuratiedote.
18-vuotias Vähätalo siirtyi edelliskaudella Turun Palloseuraan ja on tehnyt tällä kaudella Nuorten SM-liigassa 29 ottelussa 32 tehopistettä (15+17). Isokokoinen (196/87) hyökkääjä on vakuuttanut taidoillaan myös TPS:n A-nuorten päävalmentaja Juuso Niemisen.
– Isokokoiseksi pelaajaksi hänen tekniset taitonsa ja luistelunsa ovat hyvällä tasolla. Pelaajana hän on monipuolinen sentteri, joka pelaa aktiivisesti molempiin suuntiin. Hän pystyy antamaan vapauttavia syöttöjä sekä ratkomaan tilanteita myös itse, Nieminen analysoi nuoren pelaajan vahvuuksia.
HC TPS:n urheilutoimenjohtaja Ari Vuori on tyytyväinen pitkään sopimukseen Vähätalon kanssa.
– Haluamme luonnollisesti tarjota turkulaisille junioreille mahdollisuuksia kehittyä ja päästä pelaamaan Liigaa riveissämme ja Julius on hyvä esimerkki tällaisesta pelaajasta. Haluammekin kiinnittää lahjakkaita ja lupaavia junioreitamme pitkillä sopimuksilla tuoden näin pitkäjänteisyyttä toimintaamme, Vuori kommentoi.
Vähätalo pelaa tänään HK Areenalla uransa ensimmäisen Liiga-ottelun, kun TPS kohtaa Tapparan klo 18.30.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Kiekko-Espoo julkisti kaksi pelaajahankintaa – haaviin nuorten MM-kultakapteeni
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Eeli Tolvanen omasta roolistaan Leijonissa: ”Tulosta pitää tulla”
- Balázs Sebők palaa Liigaan!
- Kärpät teki jättikaappauksen KalPasta!
- Toimittaja: Liiga-mestari KalPan tähtipelaajat loikkaamassa Tapparaan!
- Tappara vahvistuu MM-kisahyökkääjällä!
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!