SaiPan kanadalaiskonkari elämänsä vireessä: ”Iso rooli maistuu”
Kuva: Ilari Isotalo
33-vuotias Ryan Glenn on hyvä osoitus siitä, kuinka hieman vanhemmallakin iällä voi löytää uuden vireen peliinsä.
Alkukaudesta joukkueen alakerran johtohahmoja ollut kanadalaispakki on ollut itsekin tyytyväinen omaan alkukauteensa.
– Oma peli on tuntunut hyvältä. Homma on mennyt koko ajan eteenpäin ja sitä mukaa myös oma tuntuma on parantunut, Glenn pohti TPS-pelin yhteydessä SuomiKiekko-sivustolle.
Tehot 8+15=23 on nostanut kokeneen yleispuolustajan jo Liigan pakkien pistepörssissä sijalle kaksi.
– Iso rooli maistuu. On mukava saada pelata paljon ja monipuolisesti eri tilanteita. Olen päässyt pelaamaan sekä viisikoin, alivoimalla että ylivoimalla. Sen myötä myös oma peli on tuntunut myös mainiolta.
Glenn on joukkueen nestori ja kokenein puolustaja. Kanadalaisen merkitys on ollut jopa yllättävän suuri joukkueen vahvassa alkukaudessa.
– Meillä on nuori, hyvä ja sitoutunut joukkue. Vaikka loukkaantumiset ovat vaivanneet, pystyimme nappaamaan kaksi tärkeää vierasvoittoa. Se antaa ryhmälle varmasti uskoa myös jatkoa ajatellen, Glenn pohti voitokkaiden Jokerit- ja TPS-pelien jälkeen.
Voittojen myötä SaiPa taistelee tiukasti paikasta neljän parhaan joukoon. Se on Glennin mukaan ryhmän yksi tavoitteista.
– Pudotuspelit ovat meidän suurin tavoite. Olisi myös mainiota, mikäli pystyisimme aloittamaan pelit kotona. Joten sen eteen paiskitaan hommia, kanadalainen tiivisti.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?