Karri Kivi on suomalaisen jääkiekkoilun kuumin valmentaja tällä hetkellä.

Molempia miehen päävalmentamia mestaruuksia – Ässien SM-kultaa ja Nuorten Leijonien maailmanmestaruutta – on suitsutettu paitsi sensaatioina, myös valtavina yllätyksinä.

Piinapenkki-nimiseen haastatteluun miestä olisi tällä lähihistorialla hankalaa istuttaa, jos haluttaisiin suuremmin ruotia menneitä. Otetaan siis katse tulevaisuuteen.

Mitä alle 20-vuotiaiden päävalmentajan työ on tällä hetkellä?

Tämä viikko on mennyt täysin median parissa. Puhelin on soinut noin tunnin välein. Samalla olen koonnut joukkuetta helmikuun alun turnaukseen. Ei tässä seisoskella yhtään. En ole ehtinyt edes koota pelaajien palautteita lähetettäväksi seuroille, mikä olisi tärkein juttu. En ole omaakaan palautettani lyönyt kasaan. Hieman olen ehtinyt aloittaa.

Millaisen joukkueen kasaat helmikuussa Järvenpäässä tulevaan turnaukseen?

Siellä pelaa 1995-syntyneitä, jotka eivät pelaa liigaa. Liigapelaajat keskittyvät omiin hommiinsa. Nyt tutustun tähän ikäluokkaan. ”Ysineloset” jäivät nyt lomille alle 20-vuotiaista, eli heiltä loppuivat sen ikäluokan pelit. Vuonna 1996 syntyneet keskittyvät omiin MM-kisoihinsa.

 

”On hyötyä, että on ollut kisoissa aiemmin”

Kivi on moneen vuoteen ensimmäinen alle 20-vuotiaiden päävalmentaja, joka valmentaa joukkuetta enemmän kuin yhden kauden.

Häntä ennen vakanssia kävivät pitämässä hallussaan mm. Harri Rindell, Raimo Helminen, Lauri Marjamäki, Hannu Jortikka ja Jukka Rautakorpi. Pitkästä aikaa tällä tasolla on tässäkin työssä jatkuvuutta myös penkin takana.

Aloitit työssäsi Ässien mestaruuden jälkeen. Missä määrin siitä on apua ensi kauteen, että nyt tarkkailet ensi kauden pelaajia jo nyt?

Saan infoa kahdesta turnauksesta. Ei viime vuonnakaan kiire tullut, ja ehdin oppia tuntemaan pelaajat hyvissä ajoin. Nyt on tietysti kaksi turnausta enemmän aikaa tähän. En tiedä, onko siitä minulle mitään konkreettista hyötyä, mutta pelaajille on hyvä saada kansainvälisiä pelejä.

Mestareista kahdeksan pelaajaa saa pelata MM-kisoissa ensi vuonnakin. Mitä merkitsee se, että sinun on mahdollista valita mukaan sellaisia pelaajia, joilla on kokemusta kisoista ja tällainen yhteinen kokemus vyöllään?

Kaksi maalivahtia ja kuusi kenttäpelaajaa jatkaa. En ole katsonut, mikä oli edellisissä kisoissa pelanneiden määrä tässä joukkueessa (kuusi, toim. huom.). Siitä on hyötyä, että on käynyt kisoissa aikaisemmin. Pelaajat tietävät, mihin maailmaan ovat menossa.

 

”Kisat ovat itseluottamusruiske”

Suomessa pelataan tälläkin kaudella jääkiekon maailmanmestaruudesta, kun alle 18-vuotiaiden MM-kulta ratkotaan huhtikuussa Imatralla ja Lappeenrannassa.
Kisoihin osallistuva ikäluokka on sama, joka pelaa kahden vuoden päästä niinikään Suomessa järjestettävissä 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Näillä pelaajilla on siis mahdollisuus päästä pelaamaan kahdet MM-kotikisat.

Kevään turnaus on tärkeä myös Karri Kivelle.

Kuinka paljon pidät silmällä keväällä pelattavia alle 18-vuotiaiden MM-kisoja?

Totta kai menen kisoihin. En kuitenkaan liiku joukkueen mukana. Se on Raulin (päävalmentaja Urama) hommia. Kisoissa olen tietysti paikalla. Nuorempaa kööriä tulee seurattua keväällä paljon. He pelaavat A-junioreiden sarjoja ja tutustun heihin sitä kautta. Olen jo ollut valmentajiin yhteydessä, että keitä pelaajia on viime kuukausina noussut esiin.

Mitä mieltä olet siitä, millaisen roolin mestarijoukkueen pelaajat ovat saaneet tai ottaneet liigaseuroissaan kisojen jälkeen?

Suunta on ollut hyvä. He ovat saaneet itseluottamusruiskeen, joka usein kisojen jälkeen tulee. Jos onnistuu kisoissa, saa arkeen paljon. On lukematon määrä hyviä pelaajia, joiden ura on kääntynyt nousuun 20-vuotiaissa.

Olen nähnyt puolenkymmentä äijää livenäkin, ja näkihän heistä, että itseluottamus on kovempi kuin kuukausi sitten.

Teuvo Teräväiseltä osattiin jossain määrin odottaa johtajuutta ja hienoja suorituksia kisoissa. Ketkä pelaajat yllättivät sinut eniten positiivisessa mielessä?

Monet pelaajat ovat kasvaneet paljon 4-5 kuukauden aikana. Saku Mäenalasen onnistuminen kisoissa oli hienoa. Hänhän on pelaajana vasta kasvamassa, raakile. Se oli yksi hienoista nousuista.

Lehtosen Mikon olen myös nostanut esiin, koska hän lähti varajäsenenä Lake Placidin turnaukseen syksyllä, ja MM-kisoissa hän pelasi kakkospakkiparissa.

Olet saavuttanut SM-kultaa ja nuorten MM-kultaa päävalmentajana noin kahdeksan kuukauden sisällä. Oletko vielä kertaakaan pysähtynyt miettimään näitä saavutuksia?

En ole miettijä. Ässä-juttuakaan en jäänyt ihmettelemään. Menen mieluummin asioissa eteenpäin. Nämä ovat muistoja ja ovat ajatuksissa olemassa. En elä menneisyydessä enkä tulevaisuudessa. Olen sen verran simppeli jätkä. On vain tämä hetki. Rouva Kivi voi vahvistaa, etten ole haaveilija. Se olisi urheilussa huonompi juttu.

Panu Markkanen
Twitter: @PanuMarkkanen