Lukko-taituri aloitti Leijonien hurjan ilotulituksen: ”Urani kovin saavutus”
Kuva: Ilari Isotalo
Nuorten Leijonien maalihanat välierissä avannut Joni Nikko oli suomalaisryhmän yksi sankareista, kun joukkue murskasi Kanadan maalein 5-1.
Avausmaali syntyi hieman onnekkaastikin, kun päätyheitto pomppasi maalinedustalla päivystäneelle laiturille.
– Se oli sellainen kenttämiehen erikoinen, mikä pomppasi. Pääsin sitä pistämään avopaikasta sisään, Nikko kertasi SuomiKiekko-sivustolle.
– Kyllä se tähänastisen uran yksi makeimpia osumia. Ehdottomasti.
Muuten ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kanada jäi lopulta yllättävän vaisuksi maltilla pelanneen Leijona-ryhmän käsittelyssä.
– Hieno taistelu ja varsinkin puolustuspäässä todella upea vääntöä. Ei heillä kovin montaa huippupaikkaa ollut, Nikko pohti illan kulkua.
Finaalipaikka ja komea turnaus. Tämä ilta nousee varmasti myös henkilökohtaisesti tähänastisella uralla listan kärkisijoille?
– Kyllä tämä on uran kovin saavutus tähän mennessä. Ei voi kieltää, toivottavasti tämä tästä vielä paranee, Nikko myönsi ja käänsi katseita jo tulevaan.
Nuoret Leijonat huipentaa turnauksensa sunnuntaina legendaarisella finaalilla Ruotsia vastaan. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 20.00.
Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta