KHL-vahti koki ammattilaisuransa vaikeimmat ajat – ”Meiltä vietiin jäävuorot ja baza”
Moskovan TsSKA:n maalivahti Jeff Glass on varmasti erittäin helpottunut, että mies pääsi Moskovan Spartakista nykyseuraansa.
Kanukkikassari koki järkyttäviä hetkiä, sillä Spartakin rahavaikeudet vaikuttivat suuresti joukkueen toimintaan. Spartak menetti pääsponsorinsa Investbankin, jolta vietiin toimilupa.
– Tämä on yksi elämäni vaikeimmista ajoista ammattilaisurallani. Kaikki riistäytyi käsistä. Valmentaja menetti otteen joukkueesta. Mutta ei se ole hänen syynsä, Glass sanoo Sport-Ekspressille.
– Tuli tunne, että kaikki hajoaa samaan aikaan. Huonoa tuuria. Kaikki olisi ollut hyvin, jos seura ei olisi menettänyt sponsoria. Olimme menossa pudotuspeleihin ja voitimme. On sääli, että jään ulkopuoliset ongelmat vaikuttivat joukkueeseen.
– Meiltä vietiin jäävuorot ja baza (harjoituskeskus). Asiat, jotka ovat tärkeitä joukkueelle, eivät olleet enää käytettävissämme. Yritin sulkea surulliset ajatukset mielestäni, vaikkakin pukuhuoneessa kaikki olivat järkyttyneitä. En toivo kenellekään tällaista tilannetta.
Spartak myi Glassin TsSKA:han vähän ennen siirtotakarajaa. Samalla Spartak luopui parista muusta avainpelaajasta helpottaakseen tilannettaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia