Kanadalaissentteri jälleen Kärppien sankarina: ”Meidän hyökkäysvoimamme tuli hyvin esille”
Sarjajohtoaan kasvattanut Kärpät päätti viikon kovan rupeamansa voittoon, kun se kaatoi HIFK:n Oulussa lukemin 4-2.
Neljään päivään kolme ottelua vetänyt oululaisjoukkue oli kahdesti tappiolla illan kamppailussa, mutta pystyi silti nousemaan voittoon.
Isona sankarina kyseisessä nousussa oli kanadalaissentteri Ben Maxwell, joka jatkoi erittäin kovaa virettään.
Maxwell on nyt iskenyt neljään otteluun peräti seitsemän maalia.
Näistä viimeisin oli samalla HIFK-kamppailun voittomaali. Siinä Maxwell pääsi napauttamaan kiekon ohi HIFK-vahdin Ville Husson hieman sekavassa tilanteessa.
– Näin kiekon menevän sisään, mutta en ollut varma näkevätkö he maalia videolta, Maxwell kertaili osumaansa median edessä pelin jälkeen.
Kärppien kakkossentteri oli varsin tyytyväinen siihen, millaisen suorituksen oululaisjoukkue pystyi jättämään jäälle vielä perjantain kovassa väännössä.
– Pystyimme tarkistelemaan jokaista erää suorituksemme osalta varsin hyvin mielin. Ylipäätänsä sitä haluaa yltää tasaiseen 60 minuutin suoritukseen.
– Saimme tietenkin muutaman hyvän pompun ja sitä kautta osumia, mutta erityisesti loppuhetkillä meidän hyökkäysvoimamme tuli hyvin esille. Meillä on kuitenkin neljä hyvää ketjua, jotka ovat toimineet kaikki hyvin viime aikoina, Maxwell kiitteli.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?