Helsingin IFK:ssa Liigauransa aloittanut Ville Varakas pyrkii elämään hetkessä.

Runsaat 400 ottelua Liigassa urakoinut Varakas tarttui viime keväänä ruotsalaisseura Växjö Lakersin syöttiin. Osapuolet solmivat tuolloin yksivuotisen sopimuksen.

Varakas on omien sanojensa mukaan viihtynyt Växjössä.

– Olen ihan tyytyväinen tähän tilanteeseen. Joukkue on pärjännyt ihan hyvin ja itsekin päässyt paremmin mukaan, puolustaja niputtaa SuomiKiekko-sivustolle.

Viihtyvyyttä ovat omalta osaltaan lisänneet suomalaiset joukkuekaverit eli konkari Tomi Kallio sekä Jani Lajunen. Kesken kauden joukkoon liittyi vielä maalivahti Teemu Lassila.

– Jonkin verran olemme porukassa vapaa-ajalla. Heidän kanssaan käydään välillä syömässä. On kiva, että pääsee jauhamaan suomeksi, vaikka ruotsikin taipuu ihan ok, Varakas naurahtaa.

Ensi kauteen Varakas suhtautuu maltilla.

– Tässä on vuosien varrella oppinut, ettei kannata miettiä liian pitkälle. Yleensä hommat menevät sitten huonosti. Menen päivä kerrallaan. En ole miettinyt jatkoa sen kummemmin, 29-vuotias puolustaja toteaa.

Tässä vaiheessa Varakas haluaa pitää kortit auki.

– Katsotaan, mitä tapahtuu. KHL ei ole suunnitelmissa tai mitenkään erityinen tavoite, Varakas valottaa.

SuomiKiekko-sivustolla pian lisää Varakkaan mietteitä!

Haastattelu: Sport Professional