Liigan tehotulokkaan päätä ei huimaa: ”Odotukset ovat vain nousseet”
Kuva: Ilari Isotalo
Yksi Liigan alkukauden suurimpia yllättäjiä on ollut Rauman Lukon tulokashyökkääjä Joni Nikko.
Nuori laituri on kuin puskista noussut isoon rooliin myös aikuisten pääsarjatasolla. Hyökkääjä johtaa syksyn jälkeen Liigan tulokkaiden pistepörssiä.
Onko hyvä vire yllättänyt nuorta kiekkoilijaa itseään?
– Ei ja joo. Mitä enemmän on pelattu, sitä enemmän myös haluaa pelata. Pienin askelin edetään koko ajan ja myös omat tavoitteet ja odotukset ovat vain nousseet sen myötä, alkukaudesta tehot 8+4 nakuttanut Nikko pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Myös Liigan vauhti on tuntunut peli peliltä paremmalta. Röyhkeä ja suoraviivainen laituri kertaa vauhdin tuntuvan jo hyvältä.
– Ei se enää niin pahalta tunnu. Alkuun oli omat hankaluutensa ja omassa pelissä piti muuttaa jotain asioita. Mutta nyt menee jo hyvin.
Malmö mielessä
19-vuotias Sport-kasvatti on myös yksi Nuorten Leijonien kantavista voimista, kun mietitään tulevia U20-kisoja Malmössä. Nikko kertaa kisojen olleen jo tovin mielessä. – Se on yksi kauden päätavoitteista. Kohta alkaa leiritykset, joten ihan innolla odotellaan myös sitä haastetta. Lukko-hyökkääjä uskoo, että iso rooli Liigassa helpottaa tavoitteisiin pääsyä myös maajoukkuepuolella. – Nämä pelit valmistavat hyvin myös niitä pelejä varten. Täällä on kuitenkin kova tempo ja hyvä vauhti peleissä, joten uskon siirtymän olevan kohtuullisen helppo. Helpompi ainakin kuin A-junioreista tai Mestiksestä. Kylmäpäinen hyökkääjä uskoo Nuorten Leijonien mahdollisuuksiin tulevana vuonna. Ruotsiin ei lähdetä muuta kuin menestymään. – Hyvä ja iskukykyinen ryhmä. Siellä on paljon Liigastakin tuttuja nimiä, joten odotukset ovat korkealla. Ilari Isotalo, Rauma Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?