KalPan pääkäskijä haasteellisesta tilanteesta: ”Ei parane voivottelemalla”

Valtava loukkaantumissuma sekä tärkeitä avainpelaajia U20-joukkueen mukana. Pudotuspeleihin vielä mielivän KalPan tilanne on viime kierroksilla ollut kaikkea muuta kuin helppo.
Kun jo kokonaisen kokoonpanon kasaan saaminen on tuottanut vaikeuksia, on seura joutunut lainaamaan pelaajia vähän sieltä täältä.
Samalla ryhmä on pakotettu nostamaan enemmän ja enemmän nuoria pelaajia mukaan Liigan mukaan.
– Onhan se haastava tilanne, mutta ei se voivottelemalla parane. On yritetty käydä silti samoja asioita joukkueen kanssa läpi, päävalmentaja Jari Laukkanen pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Sunnuntaina joukkue haki kolme tärkeää pistettä Turussa, kun TPS kaatui puolustustaistelun jälleen 3-1. Laukkanen harmitteli kokoonpanojen muutosten näkyneen erityisesti viisikkopelissä.
– Sen mukaan yritetään tehdä hommia koko ajan. Kyllähän se erityisesti yhteispelaamiseen vaikuttaa, mutta tänään raavittiin sitten taistelemalla pisteet.
Nuorilta vahvoja sisääntuloja
Joukkueen positiivisinta antia viime kierroksilla onkin ollu nuorten pelaajien esiinmarssi joukkueen kokoonpanoon.
– Olen yrittänyt miettiä ja samalla myös myydä eteenpäin, että tämä on myös mahdollisuus. Moni nuori ja kokeneempi pelaaja on sen myötä saaneet paikkoja näyttää, Laukkanen pohti.
– Se energia ja ennakkoluulottomuus, mitä heillä esimerkiksi tänään nähtiin, oli hyvää luokkaa.
Sunnuntaina esimerkiksi vasta 18-vuotias Joonas Lyytinen puolusti ykkösen pakkiparissa.
– Hän taisi pelata tänään ensimmäisen vieraspelin. Ja sekin on varmasti pojalle uusi kokemus. Tänään oli selkeästi enemmän vaikeuksia, mitä kahdessa ensimmäisessä kotiottelussa, mutta yhtälailla rohkeaa ja ennakkoluulotonta peliä pelasi taas, valmentaja kehaisi.
Eniten huomiota Turussa sai 20-vuotias hyökkääjä Joona Harjama, iski uran avausmaalinsa Liigassa.
– Lahjakas kiekkoilija, jolle kyllä soin onnistumisen. Joonalla on todella toki rikkonainen syksy – olisi voinut ilman kahta loukkaantumista tehdä varmasti isompaa läpimurtoa jo syksyn aikana. Hän on tehnyt hyvin töitä ja ollut nyt valmis pelaamaan, Tuokkola ihasteli.
Kolme pistettä Turussa tulee joukkueelle enemmän kuin tarpeeseen. Vaikeasta tilanteesta huolimatta Laukkanen näki ryhmän jatkon positiivisena.
– Nyt harjoitellaan taas hieman ennen uudenvuoden taukoa. Ja sen jälkeen vielä yhdet treenit ennen seuraavaa peliä. Josko sillä saadaan tiivistettyä ryhmää taas parempaan suuntaan.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Lukko kävi pelaajamarkkinoilla: Haaviin kanadalainen tehohyökkääjä – ”Erittäin nopea luistelija”
- Yle Urheilu: Mikko Rantasella käynnissä hankala ajanjakso – Ismo Lehkoselta selittävä tekijä: ”Tullut seinä hetkeksi vastaan”
- Sopimus purettu! Ruotsalaispuolustaja jättää Sportin: ”Rooli on jäänyt suunniteltua pienemmäksi”
- HPK lainaa puolustajansa Mestikseen tuttuihin maisemiin
- JYP kiinnitti tehomiehensä – jatkosopimus kouraan
- Pittsburgh-valmentajalta kirpaiseva kommentti Jesse Puljujärvestä
- HäSa: Läpimurron Liigaan tehnyt nuori puolustaja jatkaa HPK:ssa
- Jättimäinen takaisku – Jussi Olkinuora jättää Pelicansin: ”Koimme sekä ala- ja ylämäkiä”
- Kärpät hankki vahvistuksen HIFK:sta: ”Tietää talon tavat”
- Entiseltä NHL-hyökkääjältä iso paljastus: näin Chicago kiersi palkkakattoa
- Liiga-hyökkääjän sopimus purettu!
- Nyt se on varmaa: Leijonat-tähti palaa ensi kaudeksi Liigaan!
- The Athletic: Carolina valmis jysäyttämään suomalaiskaupan – tässä kohde?
- Patrik Laine ulos Columbuksen kokoonpanosta – tilalle Liigan supertähti
- Kaupataanko Aleksandr Ovetshkin? Toimittajalta tyly näkemys hyytyneestä supertähdestä
- Pelicans pudotti ison sopimusuutisen: kaappasi maajoukkuetason vahvistuksen
- MTV: TPS-tähden ja päävalmentajan välit tulehtuivat? Nyt puhuu Petrus Palmu
- Tapparasta lähtöpassit saanut puolustaja löysi uuden joukkueen
- MM-kultahyökkääjä lyö hokkarit naulaan – uusi pesti löytyi heti
- Columbuksessa kuohuu jälleen – tähtipelaajat ottivat yhteen