Blues voitti tiistaina kotonaan Ässät maalein 4-2. Ottelua oli seuraamassa reilut 4500 katsojaa, joista yli tuhat virolaisia.

Viron passilla pääsi otteluun ilmaiseksi. Tempaus toteutettiin yhdessä Viron jääkiekkoliiton kanssa. Bluesin Robert Rooba ja Siim Liivik ovat kotimaassaan isoja nimiä, joiden suorituksia seurataan maan mediassa tiiviisti.

– En olisi oikeasti uskonut, että näin paljon tulee. Toivoin tietysti että tulee, mutta olin vähän skeptinen. Mietin, ettei tulisi niin paljoa. Tosi positiivinen ja siisti juttu, Rooba myhäili ottelun jälkeen.

Ottelun alkupuolella Ässät oli tuntuvasti Bluesia parempi, mutta espoolaiset saivat toisessa erässä nopeasti kolme maalia ja karkasivat voittoon.

– Alku oli aika vaikea. Olimme vähän unessa ensimmäisen erän. Hyvä, että heräsimme toiseen. Jouduimme vähän vaihtamaan kenttiä, minkä jälkeen saimme ryminän päälle. Voi olla ihan tyytyväinen, joukkue voitti ja se oli tärkeintä.

Liivik ja Rooba jakoivat ottelun jälkeen nimikirjoituksia ja ottivat yhteiskuvia lyhyessä tilaisuudessa, jossa he olivat kuin maailmantähtiä.

– Joo, heh. Viro on niin pieni maa, että ihmiset arvostavat aina, kun on tehnyt jotain. On tärkeää, että saimme näille ihmisille tällaisen jutun. Kiitos siitä kaikille.

Miten paljon se tuo lisämotivaatiota, että tekemisiä seurataan kotimaassa niin tarkasti?

– Se tuo paljon motivaatiota. Tämä syksy ja se hype on ollut oikein hyvää. Jokaisen pelin jälkeen on ollut jotain, ainakin tulos ja infoa, että miten minulla ja Siimillä on mennyt, Rooba sanoi.

Tommi Koivunen, Espoo
Twitter: @tommik10