Kärppien vahdilla kiireinen ilta – ”Ei annettu kuitenkaan mitään avoimia ovia siellä”
Kuva: Ilari Isotalo
Kärpät haki ison voiton Tampereelta, kun liigakierroksen ehdottomassa kärkikamppailussa oululaisjoukkue kaatoi Tapparan lukemien oltua heidän hyväksi 3-2.
Kärppien voiton isona arkkitehtinä toimi maalivahti Jussi Rynnäs, joka torjui varsinaisella peliajalla peräti 38 kertaa.
Myös voittomaalikilpailussa koppi tarttui, eikä Tappara onnistunut ohittamaan kisassa kertaakaan oululaisjoukkueen vahtia.
Tuntemukset pelin jälkeen olivatkin korkealla.
– Hyvä fiilis tietenkin jäi. Taisteltiin hienosti ja vaikka ehkä oltiin vähän puolustuskannalla, niin ei annettu kuitenkaan mitään avoimia ovia siellä. Keskusta pysyi todella tiiviinä. ”Juhis” (Juhamatti Aaltonen) teki tärkeän tasoituksen sitten tuohon loppuun, Rynnäs kertasi kotimatkan alkamisen yhteydessä peliä SuomiKiekko-sivustolle.
Muutenkin juuri vahvasti viime aikoina pelanneen Tapparan kaataminen maistui hyvälle.
– Sytyttää tuommoiset matsit kyllä ehdottomasti. Kärkimatsi ja noin kovakuntoista joukkuetta vastaan taisteltiin hienosti. Hyvä juttu.
Rynnäs vaihdettiin Kärppien maalilta pois viime lauantain Ilves-ottelussa, kun taakse oli mennyt avauserässä kolme maalia. Sen 26-vuotias vahti on kuitenkin nollannut mainiosti.
Ensin Pelicansia vastaan tiistaina Rynnäs venyi nollapeliin ja torstaina Tapparaa vastaan iltapuhde oli mainio.
– Avainkysymys tuollaisissa tilanteissa on se, että jäätkö murehtimaan vai teetkö hommia ja menet eteenpäin. Koko joukkueena jatkettiin työntekoa sen Ilves-pelin jälkeen ja tiedettiin se, että kun töitä tekee, niin hyvää tulee.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!