Kärppien tulikuuma ykkösveskari voittoputkesta: ”Ei kukaan näitä muista keväällä”
Kuva: Ilari Isotalo
Kärppien maalille täksi kaudeksi saapunut Jussi Rynnäs ei suostu häviämään. Kärpät on 17 ottelun voittoputkessa ja oululaisten ykkösmolarilla ei ole vielä yhtään tappiota varsinaisella peliajalla.
Kärpät haki perjantaina kolme pistettä Helsingin jäähallista, jossa se voitti IFK:n 3-1. Voittomarginaali olisi voinut olla suurempikin, mutta Kärppien ylivoimatehokkuus ei ollut totutulla tasolla. Rynnäs antoi tunnustusta HIFK:n 18-vuotiaalle Ville Hussolle.
– HIFK:lla on tosi hyvä maalivahti. Husso, nuori jätkä. Hienoa katsoa hänen peliään. Hän piti HIFK:n mukana pelissä, Rynnäs sanoi.
– Totta kai on hienoa, että tulee voittoja, mutta mieluummin sitten [voitetaan] keväällä. Tämä keventää vähän syksyn kuormaa, mutta ei kukaan näitä muista keväällä.
Oululaiset jyräävät vakuuttavasti sarjakärjessä, ja piste-eron kasvattaminen syksyllä helpottaa kuitenkin sarjatilanteen osalta talven peleissä. Kärpissä on viime vuosina jouduttu tuhlaamaan energiaa taisteluun suorasta pudotuspelipaikasta, joka on vieläpä jäänyt haaveeksi.
– No joo. Ihan miten sen haluaa ajatella. En ole pahemmin ajatellut asiaa. Joka peliin täytyy lähteä täysillä tai tulee noutaja.
Tommi Koivunen, Helsinki
Twitter: @tommik1o
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”