Aleksander Barkov: “Valmentajanvaihto herätti joukkueen”
Kuluvan NHL-kauden puhutuin suomalainen pelaa Floridassa. Vasta 18-vuotias Aleksander Barkov on hurmannut kaikki kypsillä otteillaan. Siitäkin huolimatta, että Panthersin alkukausi on ollut kaikkea muuta kuin menestys. SuomiKiekko-sivusto tapasi Barkovin Vancouverissa tiistaina.
Barkovin, jos kenen, otteita ei pidä arvioida pelkästään pisteiden kautta. Vaikka ei 22 otteluun 4+5 huonosti ole 18-vuotiaalle tulokkaalle.
Barkovin kypsyys ja älykkyys jääkiekkoilijana näkyy jäällä silti paljon muussakin kuin tehotilastossa. Barkov on tehnyt suuren vaikutuksen valmennukseen etenkin puolustuspelin osalta.
Barkov on, toisin kuin monet juniorit, pelannut todella vastuullisesti omiin. Jopa niin vastuullisesti, että energia ei ole toisinaan riittänyt hyökkäyspelaamiseen täysin tehoin.
Paljon Barkovin pelaamisesta kertoo plus-miinus-tilasto, missä suomalainen oli ennen tiistain ottelua miinuksella vain kerran kahdeksassa edellisessä ottelussa.
Ja nyt puhutaan joukkueesta, joka on hävinnyt jatkuvasti.
– Olen joutunut pelaamaan paljon puolustuksessa. Ehkä liikaakin. Sen vuoksi ei ole aina ole riittänyt energiaa hyökkäykseen, mikä on näkynyt tehoissa. Neljä-viisi viimeistä ottelua on mennyt kuitenkin aika hyvin. Itsellä on ollut monta maalipaikkaa ja laitureilla myös, Barkov paketoi kauden ensimmäistä neljännestä SuomiKiekko-sivustolle.
Herätys
Joukkueena Panthersin alkukausi on ollut synkkä, meneillään olevasta voittoputken tyngästä huolimatta. Kauden 22 ottelua ovat tuottaneet joukkueelle vain kuusi voittoa sekä matkan varrella potkut päävalmentaja Kevin Dineenille.
Tilalle palkattu entinen Nashvillen kakkosluotsi Peter Horachek on kuitenkin saanut joukkueeseen järjestystä lyhyessäkin ajassa.
– Vaihto on aina paha juttu ja pelaajien vika, mutta vaihto toi tähän joukkueeseen herätyksen. Nyt pelaamme paljon energisemmin ja hyökkäyssuuntaankin enemmän. Nyt tietää itsekin vähän paremmin, mihin mennä, Barkov hymyilee.
Barkoville ensimmäinen vuosi NHL:ssä on luonnollisesti suurta opettelua ison maailman tavoille. Edellisen päävalmentajan epäselvät systeemit eivät aina auttaneet Barkoviakaan parhaalla mahdollisella tavalla.
– Saattoi välillä olla, etten tiennyt keskialueella, mihin mun pitäisi mennä. (Jevgeni) Malkinilla on kiekko ja mä en tiedä, mihin mennä, Barkov naurahtaa.
Jaksaa jaksaa
Barkov on vasta nuori pelaaja, ja 82 ottelun runkosarja fyysisesti raakileelle pelaajalle kova rutistus myös henkisesti. Usein tulokkaiden odotetaan ns. “törmäävän seinään” (fyysisesti) neljänkymmenen ottelun kohdalla. Barkov ei ole tuntenut tiiviin pelaamisen ja matkustelun rasittaneen itseään toistaiseksi.
– Ei mua väsytä. Matkustaminen ei täällä ole ongelma, koska lentokoneet ovat mukavia eikä siellä tarvitse istua polvet suussa. Ruoat ovat hyviä ja lepoa on paljon, joten mikäs tässä on pelatessa. Tänne olen pyrkinyt koko elämäni, joten nyt vain nautin joka sekunnista ja vaihdosta, kun pääsen jäälle, Barkov päättää.
Tiistaina Canucksia vastaan Barkov osoitti jälleen kerran valmiutensa NHL:ään kaikilla pelin osa-alueilla. Tästä pelaajasta kirjoitetaan vielä monta tarinaa. Ja isoin kirjaimin!
Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Oliver Kapaselle kylmä suihku NHL:ssä – Joel Armia iskettiin huippuketjuun
- NHL:ssä rysähti! Viime kauden sensaatiovahdille jättidiili
- Vezina-voittajalle jättisopimus kouraan NHL:ssä!
- Liigan maalikuningas löysi uuden seuran – yllättävästä sarjasta!
- Joel Armialle avautuu iso mahdollisuus NHL:ssä: ”Hän ansaitsee tämän”
- SaiPa purkaa ulkomaalaispelaajansa sopimuksen – uusi hankinta tähtäimessä
- IS: Jatkaako Antti Pihlström vielä uraansa? Näin hyökkääjä kommentoi
- Suomalaisvahdille katastrofialku uudessa seurassa – yleisökin antoi palaa
- Aleksander Barkovilta uskomaton temppu! Vain kaksi NHL-legendaa kyennyt samaan
- Teuvo Teräväinen ja nuori supertähti iskettiin samaan ketjuun – tulosta syntyi välittömästi
- Tapparan mestarihyökkääjä siirtyy TPS:ään
- Sopimus purettu! Suomalaiselle tehopuolustajalle lähtöpassit Sveitsissä
- Toimittaja: Suomalainen NHL-supertähti jätti pöydälle hurjan miljoonapotin – ”Todellinen alediili”
- Venäläisvahti kieltäytyi NHL-historian rahakkaimmasta sopimustarjouksesta!
- Jesse Puljujärvi sai suomalaisia joukkuetovereita – todelliselle yllätysnimelle NHL-paikka!
- Colorado ja Vancouver leipoivat yllätyskaupan NHL:ssä!
- Winnipeg teki yllätysratkaisun Brad Lambertin suhteen
- Karu kohtalo: Suomalainen NHL-hyökkääjä sai lähtöpassit
- Entisen Liiga-vahdin sopimus purettiin erikoisesta syystä – nyt löytyi uusi joukkue
- Toimittaja: Liigan entinen pistetykki löysi uuden seuran – ”Eiköhän olisi ollut kysyntää Suomessakin”