TPS-tähti innoissaan maajoukkueen mukaan
Kuva: Ilari Isotalo
TPS:n jenkkihyökkääjä Dan Sexton liittyy mielellään USA:n maajoukkueen vahvuuteen marraskuussa pelattavaa Deutschland Cupia varten.
Maajoukkue-edustus on miehen uran ensimmäinen.
– Lapsena unelmoin NHL:stä ja maajoukkueesta niin kuin kaikki muutkin kiekkoilevat pikkupojat. Se että saan vihdoin pelata maalleni, oli kyse sitten mistä turnauksesta tahansa, on suuri kunnia. Aion todellakin ottaa kokemuksesta kaiken irti, Sexton iloitsee TPS:n verkkosivuilla.
Hyökkääjä odottaa uutta kokemusta innolla.
– On hienoa saada pukea USA-paita päälle ja edustaa maatani. Uusien jätkien kanssa pelaaminen tulee olemaan todella hauskaa, joten tahdon vain ottaa kaiken irti siitä kokemuksesta ja nauttia jääkiekkoilusta.
Sexton tietää, että Saksassa 8.-11. marraskuuta pelattava turnaus voi toimia käyntikorttina jopa MM-kisoihin.
– Uskon, että jos pelaa hyvin täällä, niin maailmanmestaruuskisoihin pääseminen on aina mahdollista. Tiedän niinkin käyneen, että jonkun Euroopassa pelanneen pelaajan on katsottu sopivan joukkueeseen ja hän on lopulta lunastanut lippunsa kisoihin.
– Eli jos pelaa täällä häikäisevästi ja antaa hyvät näytöt turnauksessa niin luonnollisestikin se parantaa mahdollisuuksia tulevaisuutta ajatellen, Sexton pohtii.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!