Lukon tuore vahvistus ei stressaa pisteetöntä alkua: ”Se olisi typerää”
Kuva: Ilari Isotalo
Kolme peliä neljästä Lukon kanssa voittamaan ehtinyt Aaron Gagnon on päässyt hyppäämään Liigan vauhtiin voitokkaissa merkeissä.
SuomiKiekko-sivusto tapasi lauantain pelin yhteydessä 27-vuotiaan sentterin.
– Olen viihtynyt ja sopeutunut hiljalleen paremmin ja paremmin. Peli muistuttaa jonkin verran pohjoisamerikkalaista tapaa pelata lajia, joten tänne on ollut helppo tulla, Gagnon kertasi uutta alkua kaudelleen.
Ensimmäistä kauttaan Euroopassa pelaavan kanadalaisen alku Ruotsissa oli kaikkea muuta kuin helppo. Hyökkääjä ja HV71 purkivatkin sopimuksen yhteisymmärryksessä vasta yhdeksän pelatun ottelun jälkeen.
Alkukauden pettymyksen jälkeen suomalainen kiekko on maistunut myös pelityyliltään paremmalta.
– Tämä on enemmän sitä kiekkoa, mitä olen tottunut pelaamaan. Täällä mennään suoraviivaisesti ylöspäin, kun Ruotsissa peli oli enemmän kyttäilyä ja taaksepäin syöttelyä.
Ei stressiä pisteistä
Ykkössentterin tontille hankitulta Gagnonilta odotetaan myös henkilökohtaisesti Raumalla paljon. Neljään peliin miehen oma pistesarake ei ole vielä Raumalla auennut. Hyökkääjä ei ota siitä kuitenkaan stressiä. – Se olisi typerää tässä vaiheessa turhautua omien tehopisteiden takia. Meidän ketjullamme on ollut joka pelissä runsaasti paikkoja, mikä on tärkeintä. Uskon tehojenkin tulevan, mikäli jatkamme vain samaan tahtiin. – Meillä on hyvä joukkue ja alku on ollut ryhmän kannalta hyvä. Mikäli voittoja tulee jatkossa samaan tahtiin, voi myös henkilökohtaisesti olla tyytyväinen, Gagnon linjaa. NHL:ssä yhteensä 38 ottelua pelaamaan ehtinyt Gagnon kertaa odottavansa tulevasta kaudesta Raumalla paljon. – Haluan tuoda jäälle nopeutta ja fiksua pelaamista molempiin päihin. Odotan itseltäni tehoja, mutta myös hyvää pelaamista omassa päässä. Alku on ollut joukkueena vahva. Se nostattaa myös Gagonin odotuksia tulevasta. – Olen ollut täällä neljän pelin ajan, joista olemme voittaneet kolme. Ja se ainut tappiokin oli meiltä hyvä peli. Joten olen luottavainen tämän ryhmän iskukyvystä. Ilari Isotalo, Rauma Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden