Tuttu maalitykki Pelicansin sankarina: ”Ei auta kuin olla tyytyväinen”
Kuva: Ilari Isotalo
Lahden Pelicansin vire ei hyydy. Joukkue jatku voittokulkuaan tämän kauden Liigassa, kun se kukisti torstaina TPS:n lopulta maalein 3-2.
Tällä kaudella jo neljä voittoa putkeen ottaneen lahtelaisryhmän sankariksi nousi tuttu mies. Tshekkihyökkääjä Radek Smolenak iski kaksi häkkiä ja nousi kamppailun ykköstähdeksi.
Hyökkääjä olikin ottelun jälkeen tyytyväisellä päällä.
– Löysimme tien voittaa, se on tärkeintä. Emme pelanneet välttämättä niin hyvin ja annoimme TPS:lle liikaa paikkoja. Teimme paljon virheitä, mikä ei ole koskaan hyväksyttävää. Mutta samalla saimme kolme pistettä – se on tärkeintä, Smolenak kertasi SuomiKiekko-sivustolle.
– Emme voi kuitenkaan jatkaa jatkossa näin. Jere (Myllyniemi) oli tänään maalilla hyvä ja saamme kiittää häntä paljon.
”Ehkä hän oli kateellinen maalistani”
Smolenakin kahdesta osumasta varsinkin ensimmäinen oli oiva osoitus tshekin maalintekijän vaistosta. Fredrik Norrena jäi hölmistyneenä paikoilleen, kun hyökkääjä yllätti rajusti tilanteessa vastaan tulleen torjujan vanhanaikaisella. – Yritin vain laukoa, mutta hän oli aivan edessäni. Yritin miettiä, mitä hän ajattelee ja tein nopean päätöksen ja kiersin maalin. Ja se kannatti. Kaksikon välillä nähtiin myös toisenlainen episodi, kun maalivahti ja hyökkääjä ottivat yhteen TPS-maalin edustalla toisessa erässä. – Menin maalille. Ja jostain syystä hän huitaisi. En tiedä miksi, ehkä hän oli kateellinen maalistani? No, vitsi vitsi, tuollaiset kuuluvat peliin. Kokonaisuutena Smolenak oli muuten tyytyväinen omaan antiinsa. Neljän ottelun voittoputkessa myös oma peli on maistunut. – Ei auta olla kuin tyytyväinen. Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan molemmilla kerroilla. Hienoa, että pystyin auttamaan joukkuetta voittoon. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden