Kanadalaispakki viihtyy Liigan vauhdissa: ”Tuntuu jo nyt loistavalta valinnalta”
Kuva: Ilari Isotalo
TPS:n alakerran yksi alkukauden positiivisimpia yllätyksiä on ollut kanadalaispuolustaja Steven Seigo.
Pääasiassa yliopistoliigoissa meriittinsä hankkinut 23-vuotias pakki on ottanut ennakkoluulottomasti ison roolin turkulaisjoukkueesta.
Liigan vauhti on maistunut jo ensimmäisten pelien aikana enemmän kuin hyvälle.
– Tämä on tuntunut jo nyt loistavalta valinnalta. Taso on kova ja kiekko on sen tyylistä, mistä itsekin pidän. Paljon mennään päästä päähän ja peli on fyysistä sekä suoraviivaista, Seigo pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Puolustaja kertoo neljän pelin sujuneen hyvissä merkeissä. Tehot 1+3 nakuttanut kanadalainen on saanut lentävän lähdön Suomessa.
– Olen tyytyväinen omaan alkuuni. Kaikki on tuntunut hyvältä ja pelaaminen on koko ajan kehittynyt koko ajan.
Peli maistuu NHL-konkarin vierellä
Paljon ei voi Seigo pakkipariaan haukkua. Nuori pakki on päässyt pelaamaan kokeneen kollegan vierellä. 480 NHL-ottelua pelannut Shaone Morrisonn saa syystä paljon kehuja. – Se helpottaa myös omaa peliä, kun vieressä on tuollainen jätti! Hän on loistava ja varma omassa päässä, joten itsekin pystyn keskittymään paremmin omaan tekemiseen. – Se auttaa myös, ettei meillä ole kielimuuria välissämme. Kun puhumme molemmat englantia äidinkielenämme, tekee se kommunikoinnista jäällä huomattavasti helpompaa. Isokokoinen pakkikaveri auttaa Seigoa keskittymään omiin vahvuuksiinsa. Pienikokoinen, mutta nopea kiekkoilija myöntää hyökkäyspelaamisen olevan yksi vahvuus. – Haluan tuoda hyökkäyspäähän oman osaamiseni. Ja aina kuin mahdollista olla kuin oman ketjuni neljäs hyökkääjä. – Samalla pitää kuitenkin muistaa, että olen puolustaja ja minun tehtäväni on ensisijaisesti puolustaa. Mutta aina kuin mahdollista, yritän tuoda myös osaamista toiseen päähän, Seigo tiivistää. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu