KalPa-kapteeni motivoituneena kauteen: ”Näytti jo, etten pystyisi pelaamaan enää ollenkaan”
Viime kaudella loukkaantumisista kärsinyt Jukka Voutilainen on päässyt kesän aikana jälleen tositoimiin.
SuomiKiekko-sivusto tapasi tuoreeltaan KalPan kapteeniksi valitun laiturin, joka kertoi raskaan viime kauden jälkeen motivaation olevan korkealla.
– Kesä on mennyt kyllä hyvissä merkeissä. Viime kaudella tuli pahaa vammaa, mikä pilasi samalla loppukauden. Vielä keväällä ei meinannut tulla ollenkaan edistystä, mutta hiljalleen se lähti siitä onneksi paranemaan, Voutilainen hehkutti.
Kauden kynnyksellä edellisvuoden vaikeudet ovat hyökkääjän mukaan jo kokonaan historiaa.
– Jossain vaiheessa näytti jo, etten pystyisi pelaamaan enää ollenkaan. Siinä mielessä olen kyllä intoa täynnä. Siitä se ei ainakaan jää kiinni.
Suomalainen kiekko yllätti
Kuusi vuotta kestäneen Ruotsin reissun jälkeen takaisin kotimaiseen Liigaan paluun tehnyt Voutilainen kertoo muuten viihtyneen Kuopiossa. Suomalaisen kiekon taso on kuulemma noussut radikaalisti sitten viime käynnin. – Kova on vauhti – täällä pitää kyllä koko ajan pystyä luistelemaan. Tuntuu, että myös taktisella puolella on menty paljon isoja harppauksia eteenpäin. Erityisesti Liigan pelityyleissä on Voutilaisen mukaan otettu isoja askelia. – Se oli jopa iso yllätys, kuinka paljon sillä saralla on kehitytty. Täällä on paljon nuoria valmentajia, jotka ovat tuoneet omia ajatuksiaan ja vieneet samalla Liigaa eteenpäin. KalPa ja Vuotilainen aloittavat kautensa jo torstaina. Kuopiolaisryhmä matkustaa silloin SaiPan viraaksi. Ilari Isotalo Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?