Jokereiden Hjallis Harkimo Kilpeläisen siirrosta: ”Haluamme taata kaikille maalivahdeille peliaikaa”
Jokereiden puheenjohtaja Hjallis Harkimo kommentoi viimeaikaisia siirtoja.
Seuratiedotteen mukaan Jokereissa kaudesta 2011-12 lähtien pelannut maalivahti Eero Kilpeläinen siirtyy Sveitsin pääsarjassa pelaavan EV Zugin riveihin loppukauden kattavalla sopimuksella. Hän liittyi uuden seuransa vahvuuteen keskiviikkona.
Lisäksi puolustaja Markus Nordlund pelaa vähintään kuukauden lainalla Sveitsin liigassa.
Jokerit teki kanadalaisvahti Leland Irvingin kanssa viime viikolla loppukauden kattavan sopimuksen. Lisäksi nuoret maalivahdit Joonas Korpisalo ja Kevin Lankinen kuuluvat joukkueen vahvuuteen.
– Haluamme taata kaikille maalivahdeille peliaikaa. Zug oli erittäin kiinnostunut Kilpeläisestä, jolloin siirto tuli ajankohtaiseksi, Harkimo sanoo.
Kilpeläinen siirtyi Jokereihin toissa kaudeksi Ässistä. Hän pelasi helsinkiläisseuran riveissä yhteensä 86 runkosarja- ja 16 pudotuspeliottelua kahden kauden aikana. Ensimmäisellä kaudellaan Kilpeläinen torjui Jokerit SM-liigan pronssille.
Puolustaja Nordlund on pelannut alkukauden Kiekko-Vantaan riveissä Mestiksessä. Vähintään seuraavan kuukauden ajan hän edustaa lainapestillä Sveitsin pääsarjassa pelaavaa Ambri Piottaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!