Tuukka Rask toivottaa tähdet tervetulleeksi – ”He ovat todella hyviä pelaajia”
Boston Bruinsin maalivahti Tuukka Rask on palannut takaisin Yhdysvaltoihin vietettyään kesälomaansa Suomessa.
26-vuotias kertoi lähes ensi töikseen työnantajansa kotisivulle, että on hän valmis ja latautunut edessä siintävään kauteen.
– Kesä oli upea – sää oli mahtava, pääsin tapaamaan perhettä ja ystäviäni, pelasin paljon golfia ja treenasin. Se oli kaiken kaikkiaan rentouttavaa, joten upea juttu, Rask sanoi.
Ennen tulevan kauden alkua joukkueessa on nähty muutoksia. Pois lähtivät esimerkiksi Jaromir Jagr sekä Nathan Horton. Uusia tulijoita ovat puolestaan veteraanitähti Jarome Iginla sekä varma pistenikkari Loui Eriksson.
– Se on upeaa, he kaikki ovat todella hyviä pelaajia, itse peräti kahdeksanvuotisen sopimuksen kesällä allekirjoittanut maalivahti sanoi vahvistuksista.
– Tietenkin olen pahoillani niiden jätkien suhteen, jotka menetimme, mutta se on osa lajia. Sitä sattuu, mutta on aina hyvä saada uutta verta pukkariin tuomaan väriä.
– Olen kuullut ainoastaan hyvää näistä jätkistä, joten odotan innokkaasti heidän tapaamistaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta