Tuukka Rask odottaa itseltään enemmän – ”Voit tulla aina paremmaksi”
Heinäkuussa kahdeksanvuotisen jatkosopimuksen Boston Bruinsin kanssa allekirjoittanut Tuukka Rask on palannut takaisin nykyiseen kotikaupunkiinsa ensi kertaa sitten sopimuksen varmistumisen.
Mies kertoi Bruinsin kotisivulle, että yhteisymmärrys seurajohdon kanssa löytyi varsin kivuttomasti.
– Kuten olen aina sanonut, olen rakastanut tätä paikkaa ensimmäisestä päivästä lähtien. Omasta puolestani en ikinä halunnut lähteä mihinkään muualle. Olisi siis hienoa, että saimme asiat hoidettua suhteelliseen nopeasti, Rask selvitti.
– Meillä on hieno ydinryhmä jätkiä täällä. Organisaatio on tehnyt hienoa työtä pitääkseen meidät yhdessä. Toivottavasti sama jatkuu ja voin olla osa sitä.
Menneellä kaudella Rask nousi kiistattomaksi ykkösvahdiksi seurassa ja esitteli erityisesti pudotuspeleissä häikäiseviä otteita.
Kun edessä on nyt ensimmäinen kokonainen kausi aloittavana vahtina, savonlinnalainen odottaa itseltään entistä enemmän, mikä näkyy muun muassa fysiikkatreenauksen aloittamisena hyvissä ajoin.
– Voit tulla aina paremmaksi. Minusta et voi koskaan todella olla tyytyväinen tai lopettaa ajattelemasta, että voit tulla paremmaksi.
– Tykkään aina palata takaisin aikaisin saadakseni itseni hyvään kuntoon valmentaja [John] Whitesidesin johdolla ollakseni valmis harjoitusleiriin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- Lehti: HIFK:n ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- NHL:n pudotuspeleissä huima temppu – tässä toisen kierroksen ensimmäinen ottelupari
- Tämä ei lupaa hyvää: Oliver Kapasesta surkea havainto
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut