TPS esitti upean nousun – ”Tärkeä nousta tappioasemasta”
Kuva: Juha Tamminen
TPS nousi hienosti kahdessa viimeisessä erässä kolmen maalin takaa ja otti maukkaan 5-3 (0-3, 4-0, 1-0)-voiton SC Bernistä. Voitolla TPS pitää piikkipaikkansa lohkossa.
Bern näytti ratkaisevan ottelun jo kahdeksassa minuutissa, kun sveitsiläiset olivat karanneet jo kolmen maalin karkumatkalle Philippe Furrerin, Travis Rochen ja Flurin Randeggerin maaleilla.
– Alku oli meiltä erittäin huono. Bern tuli otteluun hyvällä jalalla ja huomasi, etteivät he olleet pelanneet edellispäivänä kuten me, TPS:n apuvalmentaja Riku-Petteri Lehtonen mietti.
TPS näytti kuitenkin taistelijan luonnetta tullen toisessa erässä rinnalle ja ohi, kun Francis Paré iski kaksi ylivoimamaalia ja Charles Bertrand ja Rasmus Kulmala täydensivät turkulaisittain täydellisen erän. Kolmannessa erässä Bertrand iski vielä illan toisensa eikä Bern toipunut enää turkulaisten myrskystä.
– Tauolla kasasimme rivimme ja toinen ja kolmas erä olivat ehdottomasti meidän. Vastustaja joutui rikkomaan ja saivat jäähyjä ja toisen erän alkuun onnistuimme tekemään kaksi ylivoimamaalia. Oli erittäin tärkeä nousta tappioasemasta Bernin kaltaista huippujoukkuetta vastaan. Pystyimme myös johtoasemassa pelaamaan tarpeeksi nöyrästi ja kypsästi eikä Bernillä ollut oikein paikkoja, vaikka he yrittivät kuudellakin pelaajalla, Lehtonen arvioi.
Kim Sanden
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!