KalPa vahvalla pelillä kotivoittoon
Kuva: Juha Tamminen
KalPa esiintyi edukseen lauantaina kotihallissaan, kun se sai vieraakseen HC Slovan Bratislavan. Kuopiolaiset pelasivat turneen parhaan ottelunsa ja se toi 4-2 (1-0-1-0-2-2)-voiton.
KalPa nosti osakkeitaan European Trophyssä nappaamalla maukkaan kotivoiton HC Slovan Bratislavasta. Kuopiolaiset ottivat pelin hallinnan itselleen alusta saakka ja kahden erän jälkeen taululla seisoi 2-0-johtolukemat. Kolmannessa erässä vieraat saivat pienen kirin aikaan ja tulivat tasoihin, mutta KalPa pelasi ottelun lopun maltillisesti ja käänsi pelin Luke Pitherin maaleilla 4-2-voitoksi.
– Ei dominoitu, mutta hallittiin kyllä peliä. Tämä oli paras peli meiltä tähän asti. 3. erässä ne saivat ylivoimalla pelin 2-1:een ja melkein heti perään tasoihin. Toinen maali oli selkeä paitsio ja meidän mielestä selkeän tuomarivirhe, manaili KalPan valmennustiimin Ilpo Kauhanen.
Ottelun ratkaisijaksi nousi KalPan kaksi maalia iskenyt kanadalaissentteri Luke Pither.
– Tehtiin turnauksen ensimmäinen ylivoimamaali ja sitten aika hyvin puolustettiin loppu ja viimeinen niitti Lukelta tuli tyhjiin.
– Ensi viikolla lähdetään sitten Prahaan, jossa on kaksi kovaa peliä luvassa. Ollaan ajettu uusia juttuja sisään ja tarkoitus olisi taas viedä omaa peliä viikko viikolta eteenpäin, Kauhanen toteaa.
Kim Sanden
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt