Jokeri-vahvistus nollasi jälleen HIFK:n: ”Oma peli tuntunut paremmalta ja paremmalta”
Kuva: Ilari Isotalo
Kaksi HIFK-kamppailua ja kaksi nollapeliä. Jokereista koeajan kautta paikkaansa hakevan Leland Irvingin viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut.
SuomiKiekko-sivusto jututti kanadalaistorjujaa ensimmäisten paikallispeliensä jälkeen.
– Tämä on ollut totuttelemista, mutta olen nauttinut olostani täällä. Tänäänkin oli loistava tunnelma. Suomalainen yleisö on todella äänekästä, mikä on hauskaa, Irving pohti lauantain pelin jälkeen.
Kaksi peliä putkeen oma maali puhtaana. Siihen voi varmasti vahti kuin vahti olla tyytyväinen.
– Oma peli on tuntunut paremmalta ja paremmalta. Mutta pitää antaa kunniaa myös puolustukselle – he ovat tehneet loistavaa työtä edessäni.
Suomalaisvalmentajan opeilla iso kaukalo haltuun
Kuten muillakin pohjoisamerikkalaisilla torjujilla, myös Irvingillä iso kaukalo tuo omat haasteensa uuteen sopeutumiseen. NHL:ssä kesällä ilman sopimusta jäänyt 25-vuotias maalivahti kertoi tekemisen tuntuvan joka päivä luontevammalta. – Onhan tämä erilaista. Hyökkääjällä on enemmän tilaa päästä ohi, jos tulen liikaa vastaan. Mutta samalla aikaa reagointiin on enemmän. Kärsivällisyys on täällä se avain. Omassa tekemisessä maalivahtivalmentaja Markus Kettererin merkitys on ollut ensimmäisissä peleissä ja harjoituksissa iso. – Olen viihtynyt Markuksen kanssa. Hän on näyttänyt muutamia tapoja, joiden avulla oma torjumiseni helpottuu. Uskon sen auttavan sopeutumisessa. Omassa tyylissä ei tarvitse ainakaan hirveästi tehdä muutoksia. Pieniä yksityiskohtia hiova kanadalainen uskoo pärjäävänsä myös eurooppalaisessa pelityylissä. – Olen tyyliltäni enemmän torjuja, joka luottaa reaktiovoimaan ja reflekseihin. Annan hyökkääjän tehdä ratkaisunsa ensin. Mutta en ole kovin isokokoinen vahti, joten tyylini on melko aggressiivinen, Irving kuvaili. Ilari Isotalo, Helsinki Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!