Veli-Matti Savinainen lähtee Ässistä haikein mielin: ”Kaikki ovat pitäneet puoliani”
Ässien avainpelaajan Veli-Matti Savinaisen KHL-siirto sai virallisen sinetin, kun porilaisseura tiedotti hyökkääjän suuntaavan itään.
Vuodesta 2007 Ässiä edustanut Savinainen kiittelee vuolaasti entistä seuraansa.
– Ollaan oltu yhtä perhettä koko organisaatio. Toimistolta lähtien kaikki ovat pitäneet puoliani ja tukeneet vaikeina hetkinä, Savinainen tunnelmoi Ässien verkkosivuilla.
Pitkä yhteinen taival huipentui kuitenkin hienoimmalla mahdollisella tavalla, kun Ässät marssi aina mestaruuteen asti. Luonnollisesti Suomen mestaruus on Savinaisenkin Ässäuran kohokohta.
– Ässäurani loppuu nyt ainakin vähäksi aikaa. Oli tietysti upeaa huipentaa se mestaruuteen. Haluankin kiittää Ässiä tästä mahdollisuudesta, mies sanoo.
– Mestaruushulinoista jäi upeita muistoja. Yksittäisinä pelimuistoina mieleen nousee tietysti viidennen finaalin jatkoaikamaali. Lisäksi uran ensimmäinen SM-liigamaali on hyvässä muistissa, kun pääsin ampumaan Pasi Saarelan nappisyötöstä, Savinainen lisää.
”Malliesimerkki”
Ässien urheilujohtaja Mika Toivola elää uskossa, että Savinaisen ja pataseuran intressit kohtaavat toisensa joskus tulevaisuudessa. – Toivotamme Veli-Matille onnea ja menestystä uusien haasteiden parissa. Toivomme myös, että hänen ja Ässien tiet vielä joskus kohtaavat. Vuonna 2007 Poriin saapunut Savinainen on malliesimerkki pelaajasta, joka on kehittynyt kovan ja pitkäjänteisen työnteon kautta huippupelaajaksi. – Hän saapui Poriin 2007 varsin tuntemattomana pelaajana, mutta täällä hän nousi ensin kultakypäräksi, sitten Suomen mestariksi ja lopulta MM-kisapelaajaksi. Vastaavanlaiset pelaajapolut ovat edelleen osa Ässien strategiaa, Toivola kertoo.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”