Toronto Maple Leafsissa vahvasti viime aikoina esiintynyt Joffrey Lupul ei peitellyt harmitustaan, kun hyökkääjä sai kuulla jääneensä Kanadan olympiaryhmän ulkopuolelle. Taitava hyökkääjä kertoi oman nimen puuttumisen listasta yllättäneen. – Olin todella pettynyt. Mielestäni minun olisi pitänyt kuulua siihen ryhmään. Lupul tiivisti Toronto Sun -lehdelle. Loukkaantumista kärsinyt hyökkääjä on onnistunut tekemään vammoista huolimatta kohtuullisia tehoja viime kausina. Hän iski menneellä kaudella 16 ottelussa tehot 11+7=18. – Listassa on monta taitavaa ja lupaavaa pelaajaa, joiden kohdalla on vaikea keksiä mitään syytä, miksi he eivät ansaitsisi olla siellä, hyökkääjä myönsi samaan hengenvetoon. Pysy mukana NHL:n kulussa! Seuraa Twitterissä käyttäjiä @ilarisavonen ja @ilariisotalo sekä hastagia #änäri.

LUE MYÖS: