Wild-kapteeni Mikko Koivu NHL-kaudesta: ”Kaksijakoiset fiilikset”’
Minnesota Wildin kanssa moninaisen kauden pelannut suomalaistähti Mikko Koivun kausi sisälsi melkoisesti draamaa ja tapahtumia.
Työsulku pilasi alkukauden. Kun NHL-kausi alkoi, onnistui NHL-seura pääsemään pitkästä aikaa kevään pudotuspeleihin. Siellä kyyti oli kuitenkin kylmää.
– Kaudesta jäi vähän kaksijakoiset fiilikset. Viime kaudesta parannettiin paljon, mutta toisaalta oli suuri pettymys, että ei pystytty parhaimpaan suoritukseen lopussa, Suomessa vieraillut Koivu pohti TPS:n sivuile.
Pudotuspeleissä meno hyytyi jo avauskierroksella, kun Chicago Blackhawks laittoi minnesotalaisryhmän nopeasti laulukuoroon.
– Sinänsä täytyy kuitenkin antaa kunnioitusta vastustajan suuntaankin, sillä he pelasivat erittäin hyvin, Koivu kommentoi.
– Ei ne playoffeissa yhä jäljellä olevat joukkueet, neljän viime kauden mestarit ole siellä sattumalta, vaan nyt meidänkin täytyy parantaa, jotta pääsemme samalle tasolle. Olemme menneet oikeaan suuntaan, mutta paljon on vielä töitä jäljellä.
Pysy mukana NHL:n kulussa! Seuraa Twitterissä käyttäjiä @ilarisavonen ja @ilariisotalo sekä hastagia #änäri.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden