Tuukka Rask: ”Kukaan ei varmaan odottanut tätä”
Chicago ja Boston mässäilivät maaleilla Stanley Cupin neljännessä finaaliottelussa. Chicago otti voiton jatkoajalla maalein 6-5 ja tasoitti samalla otteluvoitot.
Ensimmäisessä erässä maalit tekivät alivoimalla vierasjoukkue Blackhawksin Michal Handzus ja ylivoimalla kotijoukkueen Rich Peverley.
Toisessa erässä nähtiin viisi maalia, joista Chicagon Jonathan Toews ja Patrick Kane tekivät kaksi ensimmäistä ennen erän puoliväliä. Bostonin Milan Lucicin kavennus tulin reilut viisi minuuttia ennen erän loppua, mitä seurasi alle minuutin päästä vieraiden Marcus Krugerin vastaus 2 vs 1 -hyökkäyksestä. Patrice Bergeron iski Bostonin kuitenkin vielä ylivoimalla takaisin maalin päähän erän kahdeksannellatoista minuutilla.
Kolmannessa erässä Bergeron jatkoi siitä, mihin edellisen lopussa jäi, ja tasoitti pelin noin kaksi minuuttia erän alusta tarkkalla rannelauksella läheltä b-pistettä. Blackhawks-tähtilaituri Patrick Sharp osui ylivoimalla kahdennellatoista minuutilla, mutta alle minuutissa Johnny Boychuk onnistui tasoittamaan pelin ja vei sen jatkoerään.
Ratkaisumaalin lämäsi kymmennen minuutin jälkeen Hawks-puolustaja Brent Seabrook läheltä siniviivaa.
– Se oli iso matsi. Oli mukava saada muutama Tuukan [Rask] ohi, Seabrook myhäili nhl.comin mukaan.
Maalivahdit jäivät alle 90 prosentin
Maalivahdeille ottelu oli totisesti vaikea. Raskia päin lensi 47 laukausta, joita hän torjui 87,2 prosentin varmuudella. Corey Crawford puolestaan sai torjuttavakseen 33 laukausta (torjuntaprosentti 84,8%). – Kukaan ei varmaan odottanut tätä ennen peliä, mutta he ovat hyvä hyökkäävä joukkue, Rask sanoi. – Jos heille antaa maaleja, sitten tietenkin itsekin on avattava peliään ja alettava hyökkäämään. Jos tässä pelissä voi nähdä positiivista, se on se, että me teimme viisi maalia. Bruins-valmentaja Claude Julien oli ottelun jälkeen jokseenkin pettynyt omiensa peliin ottelun tiukkuudesta huolimatta. – Minusta me emme pelanneet parasta peliämme tänä iltana. Siihen oli monia syitä; minusta tekemämme päätökset eivät olleet aina hyviä, me emme liikuttaneet kiekkoa yhtä hyvin kuin aiemmin. – Peli oli vaikea meille. He [Chicago] aloittivat kovaa ja pelasivat erittäin hyvin ja he olivat jostain syystä jälleen niskan päällä ensimmäisen puoliskon peliä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!