MS-tautia sairastavalle Minnesotan maalivahdille Bill Masterton Trophy
NHL:n tämän kauden parhaiden pelaajien, valmentajien ja toimitusjohtajien palkintoja jaettiin Suomen aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Suomalaisten Mikko Koivun, Mikael Granlundin ja Niklas Bäckströmin edustaman Minnesota Wildin maalivahdille Josh Hardingille myönnettiin Bill Masterton Trophy urheiluhengestä, pitkäjänteisyydestä ja omistautumisesta jääkiekkoa kohtaan.
Hardingilla todettiin MS-tauti, minkä takia hän oli sivussa 33 runkosarjaottelun ajan.
– Kun diagnoosi tuli, iski se totta kai kovaa. Mutta samantien tiesin sen, että minun täytyy löytää tapa päästä takaisin arkeen ja löytää tavat, jolla se hoituu mainiosti. Vuoden aikana oli hankalia vaihteita, mutta en ole missään vaiheessa päästänyt sellaista ajatusta päähän, että antaisin periksi, Harding sanoi palkintotilaisuuden yhteydessä.
Jääkiekkoa 28-vuotias vahti ei kuitenkaan aio lopettaa.
– MS:n kanssa et voi tietää millainen olo seuraavana päivänä tulee olemaan. Voit tuntea olosi hyväksi seuraavat kymmenenkin vuotta. Itselläni aion tehdä sen, että kontrolloin syömisiäni tarkasti ja teen kaiken sen eteen, että olen terävänä ja valmiina maalilla ollessani.
Loput tämän kauden palkinnot jaetaan ennen Stanley Cup -finaaleiden toista ottelua. Silloin selviää muun muassa se, palkitaanko San Jose Sharksin suomalaisveskari Antti Niemi tämän kauden osalta NHL:n parhaana maalivahtina.
Pysy mukana NHL:n kulussa! Seuraa Twitterissä käyttäjiä @ilarisavonen ja @ilariisotalo sekä hastagia #änäri.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!