Leijonissa kevään MM-kisoissa viilettänyt Marko Anttila oli aiemmin vahvasti menossa SHL:n nousijajoukkue Leksandiin, kirjoittaa Dalarnas Tidningar. Isokokoinen hyökkääjä kuitenkin muutti mieltään viime hetkellä. Viimeisimpien tietojen mukaan Anttila liittyy tulevalle kaudelle KHL-joukkue Metallurg Novokuznetskin vahvuuteen (lue uutinen). Aiemmin Anttila oli ollut neuvotteluyhteyksissä Ruotsin pääsarjajoukkue Leksandin kanssa. – Emme valitettavasti saaneet suomalaista. Tämä on harmillista. Luulin, että saisimme hänet, Leksandin urheilujohtaja Tommy Salo harmittelee ruotsalaisaviisille. Salo kertoo, ettei heillä ole varaa laittaa pinoon samanlaista setelitukkoa kuin KHL-seuralla. – Emme voi tarjota enempää, Salo tiivistää. Anttila iski viime kaudella ennätyspisteensä TPS:n nutussa. Mies nakutti 60 peliin tehot 17+24=41.

LUE MYÖS: