Kärppien luotsi pelaajakehityksestä: ”Ihmeellinen myytti jonka mukaan NHL ei ole mitään”
Kuva: Juha Tamminen
Viime vuosien aikana erityisesti eurooppalaisessa jääkiekossa KHL on muuttanut paljon pelaajaliikennettä ja markkinoiden kulkua.
Yhä useammin myös Suomesta pelaajat lähtevät herkemmin Venäjän puolelle hakemaan isoja rahoja kuin että suuntana olisi Pohjois-Amerikan NHL- ja AHL-kaukalot.
Siihen liittyvästä ajattelutavasta ja asiasta Kärppien tuore päävalmentaja ja Leijonien valmennusjohdossa tällä kaudella mukana oleva Lauri Marjamäki on huolestunut.
– On ilmestynyt ihmeellinen myytti, jonka mukaan NHL ei ole mitään. NHL on maailman paras sarja ja piste. Kun siellä kysyy pelaajalta, lähteekö se pelin jälkeen kaljalle, vastaus on ”ei pysty”, tai tippuu kelkasta, Marjamäki kertailee Kärppien verkkosivuilla.
Marjamäki painottaakin vahvasti yksilökehitystä.
– Kiekkovalmennus on hyvää 14 vuodesta alaspäin, mutta 15-23 vuoden välillä valmennetaan lajia eikä ihmistä. Ei ole tietoa siitä, mitä kansainvälinen peli tai tulevaisuus on.
– Pitää olla kiinnostunut yksilöstä ja saada se itse tutustumaan itseensä, Marjamäki painottaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!