Tshekki saa NHL-tähtensä mukaan: ”Tuntuu mahtavalta”
Tshekki saa tärkeän nimen takaisin kokoonpanoon, kun NHL:n kärkitorjujiin kuuluva Ondrej Pavelec on jälleen pelikunnossa.
Winnipeg Jetsiä edustava vahti puhisi pelipäivän aattona intoa.
– Olo tuntuu mahtavalta. Oli hienoa päästä vetämään taas täydet treenit joukkueen kanssa. Koen, että olen huomenna taas valmiina, kun kiekko tippuu jäähän Tanskaa vastaan, Pavelec hehkutti SuomiKiekko-sivustolle.
Vaikeasta alusta huolimatta maalivahti oli varsin luottavainen joukkueensa iskukykyyn. Kitkerä tappio Sveitsille oli jo unohdettu.
– Meillä on hyvä joukkue – paljon pelaajia NHL:stä ja Euroopan johtavista liigoista. Joten odotusten pitää olla korkealla.
– Olemme pelanneet itsemme vaikeaan tilanteeseen. Mutta henki joukkueessa on hyvä ja kaikki tietää meidän osaamisemme. Nyt meidän pitää viedä se vain otteluihin.
Torstai-iltapäivän Tanska-ottelusta Pavelec odottelee mielenkiintoista haastetta.
– Se aika, että kävellään pientein maiden yli 8-0-lukemin, on ohi. Tanskalla on hyvä joukkue, jossa on muutama NHL-kaveri mukana. Meidän pitää olla heti valmiita, muuten olemme vaikeuksissa.
– Mutta meillä on hyvä ryhmä kasassa. Jos jokainen antaa 110 prosenttia jäälle, uskon tuloksenkin olevan meidän kannalta hyvä, Pavelec päätti.
Ilari Isotalo, Tukholma
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viikon pommi NHL:ssä – Juuse Saros paljasti IS:lle kulissien hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!