Tshekin maajoukkuemies viihtynyt Suomessa: ”Se oli hyvä ratkaisu”
Kuva: Juha Tamminen
JYPissä kaksi kautta putkeen viilettänyt Petr Hubacek kertoo nauttineensa pelaamisesta Suomessa ja SM-liigassa.
– Olen viihtynyt Suomessa ja Jyväskylässä. Siellä on hyvä joukkue ja se oli itselleni hyvä ratkaisu lähteä pelaamaan Tshekeistä Suomeen. Sen takia myös jatkan siellä, Tshekkiä MM-kisoissa edustava hyökkääjä pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Kokenut laituri kertoi, ettei päätöstä lähteä Tshekeistä ole tarvinnut katua.
– Näen, että se oli oman pelini ja tyylini kannalta hyvä juttu. Suomesta on helpompi ponnistaa kansainvälisiin peleihin kuin Tshekin liigasta, koska tempo on paljon kovempi.
JYPissä on kahdessa kaudessa tullut menestystä. Kulta ja pronssimitalit lämmittävät tshekin mieltä.
– Ajatukset ovat aina mukavampia, kun voitat mitaleita. Onhan se silloin kivempi pelata muutenkin, Hubacek virnisti.
Tukholmassa JYP-hyökkääjä on mitalien perässä Tshekin maajoukkueen kanssa. Tavoitteet ovat luonnollisen korkealla.
– Haluamme kaikki menestyä. Mutta ensin meidän pitää päästä puolivälieriin, jonka jälkeen tavoite on vastustaja kerrallaan, hyökkääjä tiivisti.
Ilari Isotalo, Tukholma
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!