Sveitsi mahti-iskussa, Leijonien ykköspyssy yksi turnauksen tehomiehistä
Jääkiekon MM-kisoja on pelattu jo tovi ja jyvät alkavat erottua akanoista. Niin sarjataulukossa kuin pistepörssissä on alkanut jo jonkinlainen järjestys hahmottua.
Ainakin tähän mennessä kisojen vahvin yllättäjä on ollut Tukholman lohkossa pelaava Sveitsi, joka on onnistunut voittamaan kaikki neljä otteluaan. Saavutuksen arvoa nostaa se, että vastassa ovat olleet toinen kisaisäntä Ruotsi sekä Kanada ja Tshekki. Lisäksi käkikellomaan edustajat kaatoivat Slovenian selvästi.
Helsingin H-lohkossa piikkipaikalla on Venäjä. Itänaapurin perässä seuraavat Yhdysvallat, jolle Leijonat hävisi keskiviikkona. Leijonien pääsy puolivälieriin vaikuttaa todennäköiseltä, mutta liian moneen pistemenetykseen ei silti ole varaa.
Leijonat kohtaa vielä lohkossaan Venäjän, Itävallan ja Latvian.
Kontiola hätyyttelee piikkipaikkaa
MM-kisojen pistepörssiä johtaa tällä hetkellä Ilja Kovaltshuk, joka on saalistanut kolmessa pelissä seitsemän pistettä. New Jersey Devilsin supertähti on ampunut turnauksessa jo peräti viisi maalia. Toisena pistepörssissä on Suomen ykkössentteri Petri Kontiola. Kontiola on johtanut joukkojaan esimerkillisesti ja hieno työ on poikinut tehopisteitä. Katso kuvagalleriasta, ketkä muut ovat turnauksen tehomiehiä. Lohko H1 RUS 3 3 0 0 0 15-4 9 2 USA 4 3 0 0 1 16-10 9 3 FIN 4 2 1 0 1 10-8 8 4 SVK 3 2 0 0 1 9-6 6 5 GER 4 1 0 1 2 8-11 4 6 FRA 3 1 0 0 2 6-10 3 7 AUT 4 1 0 0 3 10-13 3 8 LAT 3 0 0 0 3 4-16 0Lohko S
1 SUI 4 3 1 0 0 18-7 11 2 SWE 4 3 0 0 1 11-6 9 3 CAN 3 2 0 1 0 12-5 7 4 NOR 4 2 0 0 2 8-15 6 5 CZE 3 1 0 0 2 5-7 3 6 BLR 3 1 0 0 2 5-7 3 7 DEN 3 0 1 0 2 6-8 2 8 SLO 4 0 0 1 3 7-17 1
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?