SaiPa vahvisti veteraanitorjujan sopimuksen – palaa seuraan 13 vuoden tauon jälkeen
Maalivahti Jussi Markkanen on tehnyt SaiPan kanssa kaksivuotisen sopimuksen.
Markkanen palaa tuttun seuran vahvuuteen pitkän kierroksen päätteeksi. SaiPassa SM-liigauransa avannut veskari edusti sputnikkeja edellisen kerran kaudella 1999-2000.
SaiPan vuosien jälkeen Markkanen on pelannut yhteensä viisi kautta Edmonton Oilerissa ja New York Rangersissa, Venäjällä Lada Togliattin ja TsSKA Moskovan riveissä, SM-liigassa Tapparassa ja Jokereissa, ja viimeiset neljä kautta Sveitsissä Zugin maalilla.
Nyt aika oli kypsä paluulle.
– Ensimmäisen kerran asia oli esillä tammikuussa, kun (Jani) Nieminen päätti lähteä Venäjälle. Siitä asti olen ajatusta pohtinut ja mitä lähemmäs kevättä on tultu, niin sitä paremmalta paluu kotiin on tuntunut. Vaihtoehdot olivat koko ajan joko jatko täällä Sveitsissä tai paluu Lappeenrantaan, Markkanen kertoo seuran tiedotteessa.
Maalivahtina Markkanen on huippukunnossa ja hän on asettanut itselleen tavoitteet korkealle. Kotimaisemissa on tarkoitus näyttää, että hän kuuluu SM-liigan huippuvahtien joukkoon.
– Oikeastaan paluuseen on kaksi isoa syytä. Toinen on SaiPan tarjoama urheilullinen haaste. Olen kotoisin sieltä ja sydämeltäni saipalainen. On hienoa palata tässä vaiheessa, kun uskon pystyväni olemaan liigan kärkivahtien joukossa ja auttamaan joukkuetta. Ajatuksena on ollut pitkään, että haluan SaiPassa vielä urallani pelata ja tämän parempaa mahdollisuutta ei varmasti enää tule.
– Toiseksi halusimme perheen kanssa paikkaan missä viihdytään. Meillä on juuret siellä ja uskomme, että koko perhe nauttii olostaan tutuissa maisemissa, Markkanen sanoo.
Markkanen on edustanut Suomea kahdesti nuorten MM-kisoissa, kahdesti aikuisten MM-kisoissa sekä yksissä olympialaisissa kolmosvahdin roolissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?