Rangers-luotsi 60 miljoonan dollarin sentterin tippumisesta – ”Hän on helvetinmoinen pelaaja”
Kuten uutisoimme, New York Rangers ja päävalmentaja John Tortorella pamauttivat yllätyksen, kun kesällä 2011 60 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen allekirjoittanut Brad Richards jätettiin katsomon puolelle.
Rangers vei Suomen aikaan torstain ja perjantain välisen yön Bruins-ottelun jatkoajalla lukemin 4-3 ja kavensi sarjan tilanteeksi 3-1.
Päävalmentaja Tortorella sai kuitenkin selitellä kalliin sentterinsä tiputtamisesta kokoonpanosta.
– Tämä katsomokomennus ei meinaa sitä, että syyttelisin häntä. Peluuttamalla Bradia nelosketjussa seitsemän tai kahdeksan minuutin peliajoilla ei ole hyvä hänelle. Samalla moni muu pelaaja on pelannut paremmin, joten kokoonpanomme on tuo mikä se nyt on, Tortorella kertaili NHL.com:n mukaan.
Tortorella haluaakin vakuuttaa siitä, ettei hänen ja Richardsin välillä ole mitään henkilökohtaista.
– Haluan tehdä selväksi sen, että hän on helvetinmoinen pelaaja. Hänellä on ollut vaikeuksia ja nyt ne ovat jatkuneet. Hänen laittamisensa nelosketjuun ei tule auttamaan, joten nyt pitää miettiä miten teemme.
Pysy mukana NHL:n kulussa! Seuraa Twitterissä käyttäjiä @ilarisavonen ja @ilariisotalo sekä hastagia #änäri.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!